1. ADVENTTISUNNUNTAI 1.12.

LUUKAS. 19:28-40

Riemuhuuto kuninkaalle

Jätämme ihmeellisellä tavalla löydetyn aasin, aasilla ratsastamisen ja sen merkityksen, tielle levitetyt vaateet, Öljymäen rinteen, opetuslasten riemuhuudot, sivusta katsovien fariseusten nurinan. Koetamme sen sijaan etsiä vastausta yhteen kysymykseen. Mitä tarkoittaa opetuslasten huuto: ”Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä?” Millä tavoin Jeesus Kristus oli silloin kuningas? Mitä on tämä Jeesuksen kuninkuus tänään? Onko sillä mitään merkitystä omassa elämässämme?

Evankelista Luukas väittää riemuhuudon aiheutuneen siitä, että opetuslapset olivat nähneet Jeesuksen tekemiä voimatekoja – viimeksi Lasaruksen herättämisen. Onko Jeesuksen kuninkuus vain uutisoitavien ihmetekojen tuomaa arvovaltaa? Kun ihmiset leipäihmeen jälkeen aikoivat väkisin tehdä Jeesuksesta kuninkaan, hän vetäytyi yksinäisyyteen (Joh. 6:15). Hän ei ollut ihmeitätekevä kuningas, sillä ihmeitä on tehtävä jatkuvasti ja toinen toistaan suurempia. Jeesuksen voimateot olivat vain hetken tapahtumia ja koskettivat pientä joukkoa. Niitä varten hän ei tullut maailmaan. Viimeistään hänen ihmeitä tekevä kuninkuutensa murtui ristillä, kun hänelle ivaten huudettiin: “Muita hän kyllä on auttanut - auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu” (Luuk. 23:35).

Hänen kuninkuudessaan on kysymys jostain muusta. Jo Itämaan tietäjät olivat tulleet kumartamaan Betlehemin lasta juutalaisten kuninkaana (Matt. 2:2). Silloin kirjanoppineet paljastivat, että lapsessa ja hänen kuninkuudessa täyttyvät profeettojen saamat Herran lupaukset. Hän on kuningas, koska Jumalan sana on julistanut juuri hänet henkilökohtaisesti kuninkaaksi.

Kun Jeesus pian adventtihuutojen jälkeen pidätettiin, niin vangitsijat syyttivät Jeesusta siitä, että hän väitti olevansa kuningas. Sitä myös Pilatus kysyi. Vastauksessaan Jeesus määritteli oman kuninkuutensa: “Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä... ”Olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua” (Joh. 18:36-37).

Jeesuksen voimalliset teot tässä maailmanajassa olivat olleet vain tulevaisuuden airuita ja ennusmerkkejä, jotka julistivat, että pian alkaa toteutua näkyvällä tavalla hänen kuninkuutensa. Se alkoikin kahdessa mielessä.

Kuolleista ylösnousseen Jeesuksen näkyvä ja kaikille ilmeinen kuninkuus kohtaa jokaisen ihmisen välittömästi ajan rajan toisella puolella. Siellä kaikki näkevät hänen olevan valtakunnan kuninkaan, sen valtakunnan, josta sanottiin: ”Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa”.

Ristillä riippuva pahantekijä pyysi Jeesusta muistamaan häntä tuossa hänen valtakunnassaan. Jeesus vastasi: “Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa” (Luuk. 23:42-43). Yhdenkään ihmisen elämässä tuo valtakunnan raja ei ole kaukana, ei des silloin vaikka rajalle käytännössä tulisi olemaan vielä matkaa useita vuosikymmeniä. Rajan ylitys tulee jokaisen meidän eteemme ja se tulee monelle yllättävän pian.

Odotamme tuon rajan aukenevan pian myös toisella tavalla. Odotamme Jeesuksen julkista ja kaikkien ihmisten näkemää takaisinpaluuta. Jeesus kuvaa tätä tulemustaan: ”Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan” (Matt. 24:30). Silloin ei jää kenellekään epäselväksi kuka on maailman kuningas. Silloin hänen kuninkuutensa on muuttunut tässä maailmassa julkiseksi vallaksi. Silloin luodaan uudet taivaat ja uusi maa..

Silloin valtakunnan kuninkaana Jeesus tulee sanomaan eräille: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” Toisille hän taas sanoo: ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” (Matt. 25:35, 41).

Tänä adventtina tärkeintä elämässämme on kysyä: Kumpaan joukkoon kuulumme. Siksi sydämemme adventtihuutona tulisi olla tuttu hoosianna, mutta sellaisena huutona, jonka todellisen sisällön muistamme ja johon sydämestämme yhdymme. Hoosianna merkitsee: Oi, pelasta. Ps. 118:25:ssa se käännetty sanalla: Auta (KR 38). Joskus se on tulkittu huudoksi: ”Anna autuus korkeudesta.”

Oi Herra, pelasta meidät antamalla meidän periä valtakunta. Oi auta, että jaksamme säilyttää luottamuksemme sinuun kävi meille tässä elämässä miten tahansa. Anna autuus korkeudesta niin, ettemme vain joutuisi hyljätyksi tähän maailmaan rakastuneena.

Tämä huuto kuullaan taivaassa. Sen enkelitkin kuulevat. Sen kuulee taivaallinen sotajoukkokin. Sen kuulee tänään taivaallinen kuningas ja rientää pelastamaan, auttamaan ja antamaan autuuden taivaasta.

Tänään Jeesuksen pelastava kuninkuus kohtaa meidät syntien anteeksiantamuksessa. Siinä hän lahjoittaa jokaiselle, joka ottaa sanan vastaan iankaikkisen elämän ja autuuden.

Olavi Peltola

 

 

 

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.

2. Aik. 1:7–12

“Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.“

Kuullessaan tämän kohdan kertomuksesta moni hyppää tuolistaan ja ajattelee: “Nyt sai Salomo elämänsä tilaisuuden, moninkertaisen lottovoiton! Kaikki mahdollisuudet ovat auki! Nyt ei saa töppäillä niin kuin jäniksen käpälää tai Aladdinin taikalamppua hanganneet tekivät.“

Salomon suhtautuminen oli varsin toisenlainen. Hänen vastauksensa Jumalan tarjoukseen alkaa Jumalan hyvien lahjojen luettelemisella ja huokuu kiitosta niistä. Toiseksi Salomo viittaa isänsä Daavidin Jumalalta saamaan lupaukseen, joka koskee Daavidin suvun saamaa tehtävää johtaa Jumalan valittua kansaa ja olla tulevan Messiaan eli Voidellun, Kristuksen, kantasuku (2. Sam. 7).Tämän lupauksen voimassa pysymistä Salomo pyytää.

Pyyntö konkretisoituu viisauden ja taidon anomiseen kansan johtamisessa. Tuntuu kuin Salomo olisi unohtanut henkilökohtaiset tarpeensa ja toiveensa, vaikka toki ne olivat hänellä ajatuksissa mukana. Alkuperäinen lupaus Daavidille sisälsi evankeliumin sanan Jumalan uskollisuuden pysyvyydestä ihmisten lankeemuksista riippumatta, mutta mukana oli myös sana lankeemuksien seurauksina annettavista kurituksista (2. Sam. 7:14-16). Pelko lankeemuksista ja niiden seurauksista oli merkki terveestä Jumala-suhteesta. Viisa(u)s pelkää ja karttaa syntiä, vaikka siihen jatkuvasti lankeaakin.

Salomosta kerrotaan toisaalla, miten hän oli arka kuninkuudestaan ja näki kilpailijoita itselleen eri ihmisissä. Narsismi ja vallan kahvaan pääsy olivat saada tuhoavan otteen Salomosta. Jumalan lähestyessä häntä puheellaan tämä joka tapauksessa jäi sivuun. Jumalan kysymys pysähdytti. Tärkeä näyttäytyi tärkeäksi. Kutsumus, oikea usko ja oikea elämä ajoivat (yllättävästi?) edelle henkilökohtaisesta menestyksen tavoittelusta. Voittiko Salomo itsensä unohtaessaan vihamiestensä kuoleman toivomisen? Vai voittiko Jumala hänet? Mistä nousi Salomon mieli pyytää oikein?

Jumalan läheisyys ja hänen sanansa kutsuvat ihmistä (1) ottamaan hänet huomioon elämän Suurena Ykkösenä. Ne kutsuvat (2) vahvistavat Jumalan kutsumusta. Sana (3) antaa voimaa unohtaa elämän (pikku) kateudet, oman kunnian ja menestymisen sairaalloisen tavoittelun. Sana (4) pakottaa keskittymään pääasiaan, vaikkei ihmisen suinkaan ole helppoa pitää pääasiaa pääasiana. Hengellinen pääasia on jokaisella oma Jumala-suhde. Valtion päämiehellä se on lisäksi hänen saamansa vastuu oikea hoitaminen.

Salomo oli siis Jumalaan uskova valtion päämies ja myös viisas valtiomies. Mikä erottaa valtiomiehen poliitikosta? Nämä käsitteet eivät aina ole vastakkaisia, sillä myös poliitikko voi osoittaa valtiomiehen otteita. Ero näiden kahden välillä rajusti sanottuna siinä, että “poliitikko ajattelee seuraavia vaaleja, valtiomies seuraavia sukupolvia“.

Kansa tarvitsee valtiomiehiä, heidän viisauttaan ja tulevaisuuden huomioon ottamista. Viisas valtiomies osaa asettaa itsensä ja omat henkilökohtaiset toiveensa sivuun, mutta ne voivat silti täyttyä, kuten Salomon elämässä, runsain mitoin. Vaikkeivät omat pyrkimykset täyttyisi, kansan viisas johtaminen on silti ja ehkä juuri siksi mahdollista. Kun hallitsija palvelee tai jopa palvoo itseään - tästä on lukuisia esimerkkejä nykyhetkestämme - kansa ei kestä. Oikea johtaja ja paimen uhraa jotain omasta mukavuudestaan, ajastaan, palkkioistaan ja jopa maineestaan. Oikea johtaja katsoo, että muutkin kuin hänen lähimpänsä saavat etuuksia ja varallisuutta. Oikean valtiomiehen huoli ei saa olla kilpailijoiden menestymättömyys, vaan luomisjärjestysten mukainen kansan elämä, tasapuolisuuden, turvallisuuden ja ihmisen loukkaamattomuuden (kuten uskonnonvapauden) huomioonottaminen. Viisas on hallitsija, joka ei pilkkaa Kristusta eikä hänen seurakuntaansa, vaan antaa evankeliumille ulkoisen elintilan. Matt. 6:33 voi toteutua tänäänkin.

Onko Salomoita? Suomessa? Lähetyskentillämme? Jos kansalaiset ahnehtivat toistensa omaa, heitä on paha paimentaa. Luopuuko enää kukaan mistään omastaan? Kristus luopui kirkkaudestaan ja rikkaudestaan että me “rikastuisimme hänen köyhyydestään“ (2. Kor. 8:9). Kristityt rukoilevat Jumalalta Salomoita kansan johtajiksi, ja jo vallassa oleville Salomon viisautta. Kansojen ja maailman haasteet ovat nyt luonteeltaan kireämmät ja tasoltaan vaativammat kuin koskaan. Terrorismi ja ympäristön saastuminen luovat uudenlaista pelkoa. Muodin mukaan aletaan olla yhä enemmän huolissaan terroristien ja tavallisten rikollisten oikeuksista kuin uhrien kärsimyksistä. Viisas ja hyvä Salomo - oli hän millä paikalla tahansa - hoitaa näitä ’esivallan miekan’ (Room. 13) asioita oikein ja pitää samalla kiinni pääasiasta, Luojasta, Jumalasta, Vapahtajasta, syntien Anteeksiantajasta.

Juhani Lindgren

 

 

 

2. ADVENTTISUNNUNTAI 8.12.

Luukas 17:20-24

Kuninkaasi tulee kunniassa

Ihmiset kaipaavat muutosta niin omaan kuin ympäröivän maailman elämään. Moni asia on vielä pahasti vinossa, mutta toivo elää, että ”on huomispäivänä kansat kuin veljet keskenään.” Eräänä ilmauksena tästä kaipuusta on myös laajalti levinnyt uususkonnollinen liike, jota kutsutaan Uudeksi aikakaudeksi – New Age. Liikkeessä julistetaan, että uusi mullistava Vesimiehen aika on nyt alkamassa ja se muuttaa kaiken. Kuinka moni odottaakaan tieteen ja teknologian muuttavan ja tuovan uuden onnen ajan ihmiskunnalle.

Uuden ja paremman ajan ja maailman odotus oli voimakas Jeesuksenkin aikana. Fariseukset odottivat sellaista Jumalan valtakunnan tulemista, joka näkyy ja voittaa pahan maailmassa. Valtakunnan kuninkaana tule olemaan Messias ja hän vapauttaa kansansa vieraan hallitsijan alaisuudesta. Messias tuo ratkaisun maan päällisiin ongelmiin inhimillisen kyvykkyyden pohjalta. Nyt Jeesukseltakin kysyttiin milloin hänen mielestään tuo valtakunta tulee.

Jeesuksen vastausta ei ole helppo ymmärtää. Ensin hän kahteen kertaan torjuu sen mahdollisuuden, että Jumalan valtakunta tulisi näkyvällä ja ulkonaisesti havaittavalla tavalla. Se ei tule niin (20), ei voida sanoa: ‘Se on täällä’, tai: ‘Se on tuolla’ (21).

Meillä ihmisinä on halu rakentaa Jumalan valtakunta näkyvällä tavalla. Haluamme paeta tätä pahaa maailmaa jonnekin, jossa olisi vain hyviä ihmisiä. Mutta paha maailma ei ole koskaan jäänyt ovien, lukkojen tai muurien ulkopuolelle, vaan se on tullut ihmisten sydämissä sisälle uuteen yhteisöön. ”Puhdas seurakunta”, ”tosiuskovien yhteys” onkin osoittautunut varsin raadollisten ihmisten koosteeksi ja yleensä hajonnut.

Samalla Jeesus kuitenkin väittää, ettei Jumalan valtakunta ole ainoastaan tulevaisuudessa eikä vain tähtitarhain tuolla puolen. Se on jo nyt todellisena keskuudessamme tässä maailmassa ja se voi jopa olla sisäisesti meissä ihmisissä (21). Kreikkalainen sana entos voidaan kääntää molemmilla tavoilla.

Jeesus myös määrittelee täsmällisesti tämän Jumalan valtakunnan olemuksen. Se on sama kuin Ihmisen Poika ja toteutuu Ihmisen Pojassa. Se on siis siellä, missä Jeesus Kristus on ja missä hän saa valtaansa ihmissydämen. Jeesus sanoi: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20). Jeesus sanoo myös, että hän seisoo ihmissydämen ovella ja kolkuttaa. ”Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän” (Ilm 3:20).

Jeesus torjuu uudelleen vaatimuksen hänessä olevan Jumalan valtakunnan näkyvyyden. Haluamme nähdä edes välähdyksen Jeesuksen näkyvästä todellisuudesta, niin ettei aina tarvitsisi vain uskoa. Jeesus sanoo kuitenkin: ”Ette saa nähdä” (22). Vaikka meille kuinka vakuutetaan, että ‘Hän on tuolla’ tai ‘Hän on täällä’, emme saa lähteä minnekään emmekä juosta perässä (23). Merkillinen varoitus, koska se on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa miten kristityt tänään toimivat. Nimenomaan mennään sinne, missä kuullaan ja luullaan olevan jotain ihmeellistä ja vaikuttavaa hengellistä.

Kuitenkin on varmaa, että kaikkialla siellä, missä tällä hetkellä on sana Jeesuksesta kuultavana ja käsin kosketeltavana, siellä Jeesus on läsnä. Ja sinulla on se, mitä uskot. Ja joka uskoo, se ei joudu häpeään.

Kerran tulee hetki, jolloin Jumalan maailmansuunnitelman mukaisesti valtakunta tulee näkyvällä tavalla. Silloin Ihmisen Poika ilmestyy ja kaikki saavat hänet nähdä. Se hetki on kuin salaman välähdys ja valaisee taivaan äärestä ääreen. Silloin ei kukaan enää kysy, missä on Jumalan valtakunta ja milloin se tulee. Kenellekään ei jää epäselväksi Jeesuksen Kristuksen kuninkuus. Uskon aika on päättynyt ja näkemisen aika on alkanut.

Olavi Peltola

 

 

 

3. ADVENTTISUNNUNTAI 15.12

Room. 16:25–27: (epistola)

Sanoma on julistettava kaikille kansoille

Jakso kattaa pelastushistorian jännevälin kaiken alusta iankaikkiseen kirkkauteen asti. Teksti sisältää “ajan ennen aikaa“ ja ajan, jolloin “aikaa ei enää ole“ ja kaiken siltä väliltä. Pelkästään tämä aikaperspektiivi kutsuu esiin seurakunnan loputtoman ylistyksen. Eihän ole ketään muuta Jumalaa, joka olisi aina ollut, joka on nyt ja joka tulee aina olemaan. Ja tämä Jumala on meidän Jumalamme, Immanuel, Herra meidän kanssamme. Näköala mykistää. VT:n Jahve on UT:n Kurios, Herra, jolla nimellä Jeesusta kutsuttiin. Jeesus eli “Minä olen“ on “sama eilen, tänään ja iankaikkisesti“, sellaisena syntisen ihmisen ja koko seurakunnan ikiaikainen turva ja ylistyksen lähde.

Teksti osoittaa evankeliumin korvaamattomuuden ja ylivertaisuuden muihin sanomiin. Sanoma Kristuksesta on se armonväline, jolla Jumala vahvistaa eli “konfirmoi“ omansa. Evankeliumissa on tämä voima itsessään, se ei ainoastaan ilmoita sitä, kuten uuden käännökseen mukaan voisi ajatella. (KR 92 on ymmärrettävä, mutta eroaa siinä määrin alkutekstin rakenteista ja tarkoitteista, että alkukieli on hyvä katsoa tarkkaan.)

Miksi evankeliumin salaisuus on ollut kätkettynä ikuisista ajoista alkaen? Ilmaisu viestii, että (1) evankeliumi on aina ollut Jumalan sydämessä, hänen ajatuksessaan, “aivoituksessaan“ (Ef. 1). (2) Evankeliumilla on historiallinen kiinnekohtansa ihmiskunnan konkretiassa eli evankeliumin julkituominen oli sidottu Jeesuksen lähettämiseen maailmaan. Tämän hetken (“kun aika oli täyttynyt“, Gal. 4:4) Jumala oli kaikkiviisaudessaan päättänyt suvereenisti. (3) Jumala on historian Herra ja maailman kansojen johdattaja aikojen halki myös niiden kohdalla, jotka ovat jääneet erityisen ilmoituksen (VT ja UT) ulkopuolelle. Ohjat ovat yksin hänellä. (4) Kansojen pelastuminen on sidottu evankeliumiin, sillä Jeesus, jonka evankeliumi paljastaa ja julistaa, on ainoa tie Isän tykö ja ainoa nimi, jossa ihmiselle on pelastus (Joh. 14:6; Ap. t. 4:12).

Juuri tätä pelastustarkoitusta varten evankeliumin salaisuus on ilmoitettu eli paljastettu (kata apokalypsin) ja saatettu julki (fanereethentos). Ilmoitusteologinen painotus on voimakas. Vain Jumalan oma ilmoitus kertoo Jumalasta oikein. Evankeliumi ei ole noussut kenenkään ihmisen sydämeen (1. Kor. 2) – se täytyi ilmoittaa. Ilmoituksen paikka oli tekstiä kirjoitettaessa (VT:n) profeetalliset kirjoitukset, joihin Paavalin välittämä ilmoitussana Roomalaiskirjeessä pian liitettiin tekstin oman Kristus-todistuksen nojalla. Alkutekstin “minun evankeliumini“ ei ole pelkästään “evankeliumi, jota julistan“, vaan ensimmäiseksi se on “evankeliumi, jonka olen saanut“. Paavali oli yksi ilmoituksen vastaanottajista.

Missionaarinen tähtäyspiste on tekstissä sanomattoman vahva ja yksiselitteisen kirkas: tämä sanoma on tehtävä tiettäväksi eli julistettava kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden syntymiseksi. “Uskon kuuliaisuus“ on yksi ja jakamaton käsite, eikä sitä ole hyvä kääntää KR 92:n tavoin “usko ja kuuliaisuus“. Tällainen jako peittää pelastavan uskon salaisuuden ja lisää siihen nykyihmisen ajatuksissa kuuliaisuuden vaatimuksen. Pelastus on yksin uskosta, ilman rakkautta, ilman kuuliaisuutta, yksin armosta. Alkukielen “hypakoee pisteoos” viittaa juuri tähän, ei uskoa seuraavaan kuuliaisuuteen. Usko alistuu sen evankeliumin alle, joka lupaa pelastuksen ilman kuuliaisuutta; juuri tämä on “uskon kuuliaisuutta“. Puheemme, sielunhoitomme ja käännöstemme olisi hyvä olla sopusoinnussa tämän paavalilaisen ja uskonpuhdistuksen kirkkaasti tulkitseman pääperiaatteen mukainen.

Tämä ylistysjakso ei siis käsitä ainoastaan kaikkia aikoja, vaan myös kaikki kansat, koko maailman. “Kaikille kansoille“ (panta ta ethnee) on alkutekstissä kirjaimellisesti identtinen Matteuksen lähetyskäskyn (28:18-20) sisältämän lähetystyön kohteen kanssa: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Tämä Kristukseen seurakunnan perustehtävä on kesken. Teksti kutsuu jokaisen kuulijan siihen työhön mukaan. Teksti osoittaa sen suurenmoisen piirteen, että maailmanlaaja lähetystyö ja ylistys ainoalle viisaalle Jumalalle kuuluvat yhteen. Koska viimeksi tulimme ajatelleeksi tätä kytkentää? Häveten tunnustan oman vastaukseni: olin sen oikeastaan jo unohtanut - vaikka teen työtä lähetyksen parissa päivittäin.

Kolmiyhteinen Jumala on ehdottomasti ikuisen ylistyksen arvoinen aina, alkujen alusta asti. Tekstin tarkoite tässä on kuitenkin iankaikkinen - onhan kysymyksessä seurakunnan ylistyksen alkaminen täällä ajassa ja jatkuminen iankaikkisesta iankaikkiseen. Tämä seurakunta koostuu ihmisistä, jotka tulevat kaikista kansoista ja kielistä, ihmisistä jotka lopuksi ylistävät kolmiyhteistä Jumalaa yhdessä iankaikkisesti.

Juhani Lindgren

 

 

 

4. ADVENTTISUNNUNTAI 22.12.

Matteus 1:18–25

Jeesuksen tulo arkeen

Ensimmäinen joulu, sekä sitä edeltäneet ja sen jälkeiset tapah-tumat olivat syntiinlangenneelle ihmiskunnalle karua arkea. Ei ollut adventin ajan pikkujoulujuhlia, ei joulukatuja ja –valoja lahjaröykkiöistä puhumattakaan. Kuitenkin tämän päivän ahdistavat ihmissuhdeongelmat, aviokriisit, verohuolet, asunnottomuus ja jopa maanpakolaisuus sisältyivät myös ensimmäisen Joulun aikaan. Val-lankäytön pelinappuloina monet lapsistakin menettivät henkensä.

Meille, jotka Joulunkin vaiheilla elämme ahdistusten ja kyynelten keskellä, Matteus tallentaa rohkaisuksi tiedon, miten Jumala syntyi ihmiseksi juuri langenneen maailman arkeen (Matt. 1:18a).

”Kihlattu Joosefille”. Koska kihlausaika valmisti avioliittoon, myös se perustui Israelin lakiin. Siksi se sitoi molemmat osapuolet keskinäiseen uskollisuuteen sekä ihmisten että erityisesti Jumalan edessä. Liiton vahvistaminen eli kihlattujen muuttaminen yhteen tapahtui siten, että morsian muutti omasta kodistaan miehensä kotiin. Hänen tuli olla koskematon neitsyt. Vasta tämän jäl-keen aviollinen yhteiselämä saattoi alkaa.

Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtunut Marian raskaus sisältyi Isän, Jumalan pelastussuunnitelmaan. Tarvittiin ”vaimon siemen” Kristus polkemaan lopullisesti murskaksi ”käärmeen pään” sielunvi-hollisen (1. Moos. 3:15; Room. 16:20). Siksi Taivaassa on vietetty riemujuhlaa jo silloin, kun ”neitsyt on tullut raskaaksi” ja Immanuel-profetia toteutunut (Jes. 7:14). Marian tuleminen raskaaksi nimen-omaa ”neitseenä” on kristikunnalle niin luovuttamaton raamatullinen totuus, että se sisältyy tarkeänä osana myös uskontunnustuksiin.

Minkä Jumala tietää pelastustyössään riemun aiheeksi, sen ”sokea” ihminen usein kokee tyrmistykseksi. Näin tapahtui myös Joosefille. Kun ”kävi ilmi”, että Maria oli raskaana, löydettiin siihen vain yksi syy: uskottomuus. Lain mukaan se oli, paitsi häpeä, myös kuolemalla rangaistava rikos. Äitinsä mukana kohdussa oleva lapsikin joutuisi kivitetyksi (5. Moos. 22:21; Joh. 8:5). Marian raskaus oli jo niin pitkällä, että sen huomasivat, paitsi Joosef, myös mahdollisesti ympärillä olevat tarkkasilmäiset ja avioliiton pyhyyttä valvovat naiset. Joosefilla oli mielestään vain yksi kunniallinen ja Mariaa kohtaan armahtava ulospääsytie: Salaa tapahtuva Marian hylkääminen ja siten avioliittosopimuksen purkaminen.

Jumala puuttui asiaan. Poikansa syntyminen ihmiskuntansa Vapahtajaksi vaati Joosefin ottamaan Marian vaimokseen. Enkelin välityksellä Jumala ilmoitti Joosefille, että inhimillisesti arvioiden ulospääsemättömin umpikuja sisälsikin ihmiskunnalle lahjoitetun suurimman armon ja pelastuksen ihmeen. Joosefin oli vain hyväksyttävä raskaana oleva Maria vaimokseen. Sinetiksi Joosef sai tiedokseen, että syntyvän pojan nimeksi on annettava Jeesus.

Jo Nikolainen selvitti, että Jeesus-nimen lähtökohtana on heprean verbi ”jaasha’”, josta ovat peräisin substantiivit ”jeesha’” ja ”jeshuu’aa”. Verbin perusmerkityksestä ”avara”, ”rajoituksista vapaa” juontuvat käsitteet ”tehdä tilaa”, ”auttaa ulos ahdingosta”, ”pelastaa”, ”vapahtaa” sekä substantiivit ”apu”, ”pelastus” ja ”vapahdus”. Kyseessä on pelastustapahtuma ja sitä seuraava olotila, joka antaa vapauden, rauhan, levon, turvallisuuden ja hyvinvoinnin. (Ks. Iso Raamatun Tietosanakirja 2, palstat 4291, 4292). Opetuksensa päätteeksi Nikolainen totesi Jeesus-nimestä, kuinka ”siinä satimeen joutunut, ilman mitään omaa mahdollisuuttaan oleva tulee siirretyksi huikaisevan kirkkaaseen Jumalan lasten vapauden kevätaurinkoon”. Olkoon tämä Jumalan Sanassaan meille lahjoittama huikaiseva Jeesus-nimi mielessämme ja kielellämme, kun käymme Hänen syntymäjuhlansa viettoon ja sitä seuraavaan arkeen.

Matti Vuolanne

 

 

 

JOULUAATTO (JOULUYÖ) 24.12

Luukas. 2:1–14

Paimenen arvonnousu

Miksi Jumala valitsi juuri paimenet ensimmäisinä ihmiskuntansa edustajina kuulemaan ilosanoman Poikansa syntymästä? On kehitetty monia selityksiä. Erään (Hugo Gressmannin) teorian mukaan on ky-seessä toisinto ”Osirislapsesta”. Siinä paimenet ovat primäärisiä, Jeesuksen vanhemmat sekundäärisiä. Bultmanin mukaan joulukertomus pohjautuu hellenististiseen maailmaan, jossa paimenet edustavat paratiisimaista elämää. Jotkut tutkijat toteavat syynä olevan Daavidin paimentamisen Beetlehemin vainioilla (1. Sam. 16:11; Ps. 78:70). Eräiden mukaan noin 2 km Beetlehemistä itään oli sijainnut karjatorni, Migdal-Eder (1. Moos. 35:21), ja perimätieto tiesi Messiaan syntyvän sen luona. Siksi sanotaan seudun paimenten saaneen ilmoituksen. Usein on esitetty syyksi se, että vain paimenet valvoivat jouluyönä tai juuri he kaitsivat sen tallina käytetyn luolan lampaita, jossa Jeesus syntyi. Kuitenkin jouluyönä valvoi-vat myös Jerusalemin temppelin papit hoitaessaan uhrialttarin tulta sekä Herodeksen linnan vartiosotilaat. Miksi siis ilmoitettiin jouluevankeliumi vain paimenille?

Paimenilla oli suuri vastuu isäntiensä lammaslaumoista. Siksi laadittiin paimenten avuksi ankarat tuomiot varkaiden varalle. Varas saatettiin jopa myydä orjaksi varastetun tavaran korvaukseksi (2. Moos. 21:37-22:3; Talmud BQ 7:1-6). Järkyttyneinä todettiin, että luotettavien paimenten ohella oli myös ”palkkapaimenia”, joiden rehellisyys ei kestänyt kiusauksissa.

Pitkänä kuivana kautena paimenet joutuivat laiduntamaan heille uskottua laumaa kaukana kotiseudultaan. Heitä ei valvonut kukaan. Tarjoutui tilaisuus kavaltaa lauman tuottoa, ja monet paimenista lankesivat siihen. Luultiin aluksi, että vilpillisyys oli vain tilapäistä. Mutta kun todettiin sitä tahallisesti jatkettavan, ryhdyttiin lainsäädännöllisiin toimiin vääriä paimenia kohtaan. Sa-malla israelilaisen miehen pääammatin arvo romahti kansan silmissä.

Mishnaan laadittiin kielto: ”Älköön kukaan ostako paimenilta villaa, maitoa älköönkä kilejä”. Säännöksi tuli, ettei paimenelta saanut ostaa mitään, minkä tämä saattoi omistajan huomaamatta va-rastaa. Kun varkaudet jatkuivat, rabbit määräsivät, että paimen ei kelvannut oikeuteen todistajaksi, vielä vähemmän tuomariksi (Sanhedrin 3:3). Näin paimenilta riistettiin pelkän ammattinsa perus-teella pakanaorjien tavoin kansalaisluottamus.

Rabbiinisessa kirjallisuudessa on paimenista pelkästään tuomitsevia arvosteluja. Paimenen ammatti rinnastettiin petkuttajiin, arpapelien pelaajiin, koronkiskojiin, veronkokoajiin ja tullimie-hiin. Katsottiin, että heitä kohtaavat onnettomuudet ovat Jumalan rangaistus heidän synneistään. Siksi annettiin kielto, että kuopasta ei saanut auttaa ylös sinne pudonnutta pakanaa tai pikkukarjan paimenta, koska hän on varas, tai sikojen hoitajaa. Tosin heitä ei saanut tuupatakaan kuoppaan, kuten piti tehdä kapinallisille ja harhaoppisille. Siidonilainen abba Gorjon määräsi: ”Älköön kukaan antako poikansa ryhtyä aasinajajaksi, kamelien kuljettajaksi, parturiksi, laivuriksi, paimeneksi tai kaupustelijaksi, sillä heidän ammattinsa on ryövärien ammatti”. Kuten tullimies, paimenkaan ei saattanut tehdä parannusta, koska ei voinut tuntea kaikkia niitä, joita oli pettänyt.

Kuitenkin kirjanoppineita järkytti eniten se, että Pyhissä kirjoituksissa Daavid, Messias ja vieläpä itse Jumalakin kuvattiin paimeneksi. Rabbi Jose bar Chanina ihmettelee sanoessaan: ”Koko maailmasta et löydä halveksittavampaa tointa kuin on paimenella, joka koko elämänsä ajan kulkee sauvoineen ja taskuineen, ja kuitenkin Daavid kutsuu Pyhää, olkoon Hän siunattu, Paimenekseen”. Samoin tuomitessaan väärät paimenet lammaslaumansa Israelin hajottajina Jumala lupaa tilalle Daavidin suvusta oikean Paimenen (Jer. 23:1-6; 50:6; Hes. 34).

Kuulijat ymmärsivät, mitä Jeesus tarkoitti, kun Hän nimitti edellään olleita vääriä paimenia varkaiksi ja rosvoiksi. Heitä lampaat eivät olleet kuunnelleet (Joh. 10:8). Tilalle tulivat Hän, Hyvä Paimen itse, sekä Hänen seuraajansa, paimenviran hoitajat seurakunnassa. Näin Jeesus nosti paimenviran loasta. Jo syntymänsä hetkellä Jeesus oli syntisten Vapahtaja. Maailman halveksituimman ammatin harjoittajat saivat riemuita jouluyönä kuullessaan evankeliumin: ”Tänään on teille...syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra”. Taivaallinen kirkkaus tunkeutui synnin maailmaan ja sen pimeyteen. Enkelihän seisoi paimenten edessä, mutta Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. Se kirkkaus säteili Jumalasta. Pelko vaihtui suureksi iloksi. Syntiset kumarsivat Vapahtajaansa. Heistä tuli myös lähetystyöntekijöitä, kun ”he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu”.

Jumalan rakkauden aikaansaama jouluyön paradoksaalinen tapahtuma syntisten pelastumiseksi huipentui vasta Golgatan ristillä ja ylösnousemuksessa. ”Jeesuksen syntyminen ilmoitettiin paimenille sen tähden, että heidän arvonsa Jumalan palvelijoina nousisi alen-nustilastaan sille tasolle, jona se on paimenina, papistona” (Fritjof Ojansuu). ”Te olette -- kuninkaallinen papisto -- määrätty julistamaan Hänen suuria tekojaan” (1. Piet. 2:9). Tämä kaikkien uskovien pappeus oikeuttaa Jumalan armosta osalliset viemään Joulun ilosanoman koko kansalle, kaikkialle maailmaan. Paimenten kumartaessa Jeesus-lasta käynnistyi pelastustapahtuma, jossa toisensa kohtasivat syntinen ihminen sekä syntisten Vapahtaja Jeesus, ja tämä toimii edelleen, myös tänä jouluna.

Matti Vuolanne

 

 

 

JOULUPÄIVÄ

Johannes 1:1–14

Logiikkaa ja paradokseja

Ei ole ihme, että Johannes on saanut kirkossa arvonimen Teologi. Johanneksen evankeliumin prologi on ilmoitusominaisuutensa ohella myös teologiaa. Siihen sisältyy loogisia päättelyketjuja, mutta myös tietoisuutta paradokseista.

Alussa oli Sana. Tämä on pääteltävissä luomiskertomuksesta Raamatun alussa. Siellähän kerrotaan, että Jumala sanoi ja Jumalan sanan myötä luomakunta sai olemassaolonsa. Sanan siis täytyi olla olemassa ennen luomakuntaa. Sanan täytyy täten olla luomaton, ikuinen. Raamatun ehdoton monoteismi huomioon ottaen sanan täytyy olla Jumala. Jumalasta ja hänen Sanastaan voidaan silti puhua myös erikseen. Tämä edellyttää kolminaisuusoppia, vaikka itse sana kolminaisuus ei tässä – eikä muuallakaan Raamatussa – esiinnykään.

Moni ei usko ihmeisiin, vaikka maailmamme on ihmeitä väärällään. Suurin ihme on, että yleensä jokin on olemassa. Ihme on, että on muutakin kuin kaaosta. Luomakunnassa vallitsee järjestys. Kaikki luonnontieteet, mutta varsinkin biologia, puhuvat informaatiosta luontokappaleissa ja luonnon ns. mekaanisissa tapahtumasarjoissa. Mitä tämä informaatio on muuta kuin sana, jolla kaikki on luotu? Sanalla on ihminenkin puhuteltu tiedostavaksi olennoksi. Tietoisuuden ytimessä on kieli, symbolifunktio. Sana sekin.

Mutta sitten tulee paradoksi: Sana tuli lihaksi. Tällaista ei voi loogisesti johtaa mistään. Koko asia tuntuu käsittämättömältä. Sitä on vastustettu uskonnollisin perustein, se on koettu loukkaavana. Sitä on vastustettu loogisin ja filosofisin (tieteellisin) perustein, ääretön ei mahdu äärelliseen. Inkarnaatiota toki tapahtuu sikäli, että abstraktit ideat konkretisoituvat käytännöksi, mutta Jumalan (Sanan) inkarnoituminen ihmisessä, Jeesuksessa, maailmaan, on jotain vielä paljon enemmän. Paradokseja silti on. Yksinkertaiset havainnot osoittavat niiden olemassaolon. Kertoessaan Sanan tulleen lihaksi Johannes kertoi paradoksaalisen uutisen. Ei sillä hyvä, että ääretön tulee äärelliseen, Luoja tulee luodun hahmoon, Kaikkivaltias avuttomaksi lapseksi, vaan uutiseen on sisäänrakennettuna tieto, että lihaksi tullut Sana kuoli, ja vieläpä kuolemaan tuomittuna suurrikollisen tavoin, silti viattomana, antaakseen maailmalle elämän.

Jokainen, joka häneen uskoo ja ottaa hänet vastaan, saa oikeuden tulla Jumalan lapseksi. Vanha suomennos puhuu voimasta eikä oikeudesta. Uusi suomennos on oikeampi, sillä alkutekstin sana eksousia tarkoittaa nimen omaan lupaa, valtuutta, oikeutta (voimaa tarkoittaa kreikan sana dynamis). On kyse armosta, ei hengellisestä adrenaliiniruiskeesta.

Pekka Eskelinen

 

 

 

TAPANINPÄIVÄ.

Matteus 23:34–39

Käsittämätön vaino

Tapaninpäivän evankeliumiteksti on katkelma Matteuksen evankeliumin viidennestä ja viimeisestä puhejaksosta, joka käsittää luvut 23–25. Teksti päättää Jeesuksen julkisen puheen osuuden – luvun 24 alusta Jeesus puhuu vain opetuslapsilleen.

Tekstissä on joukko eksegeettisiä ongelmia, joista puutun tässä vain kahteen päällimmäiseen. Näistä ensimmäinen liittyy Vapahtajamme mainintaan väkivaltaisen lopun saaneisiin hurskaisiin todistajiin. Näistä jälkimmäinen oli 2. Aik. 24:20–21 jakeissa mainittu kuningas Joasin määräämä hurskaan papin Sakarjan surma. Se tapahtui jo noin 800 vuotta ennen Kristusta. Eikö sen jälkeen ole ollut veritodistajia? On toki. Jeesuksen sanonta viitannee Vanhassa testamentissa kerrottuihin hurskaiden surmiin. Heprealainen Vanha testamentti päättyy Aikakirjoihin, joten Sakarja on heprealaisen VT:n viimeinen veritodistaja. Tästä on pääteltävissä, että VT:n kirjojen järjestys oli jo Jeesuksen aikana sama kuin nykyisessäkin heprealaisessa Raamatussa. Kirjoitettuun Jumalan sanaan viitatessaan Jeesus osoittaa, ettei ole mikään yllätys, että hän itse tulee kaltoin kohdelluksi.

Toinen esiin ottamani eksegeettinen ongelma liittyy tekstin loppusanoihin, jotka samalla päättävät Jeesuksen puheen julkisen osuuden. Mitä tarkoitetaan sanoilla, ettei Jeesusta enää nähdä ennen kuin sanotaan Ps. 118:26 jakeeseen sisältyvä siunauksen sana Herran nimeen tulevalle? Näinhän Jeesusta oli jo tervehditty hänen saapuessaan Jerusalemiin, Matt. 21:9. Ps. 118 kuului pääsiäisen kiitosvirsiin, jonka sanoin yleensäkin tervehdittiin pääsiäisjuhlille saapuvia, kun he Herran nimessä Pyhään kaupunkiin saapuivat. Matt. 21:1–10 antaa kyllä kuvan, että kansanjoukon tervehdyksen kohteena ei ole kuka tahansa pääsiäisjuhliin saapuva, vaan nyt tervehdittiin saapuvaa Messiasta. Milloin Jeesusta jälleen tervehditään näin? Viittaako Jeesus toiseen tulemukseensa, jolloin Israel tunnustaa hänet Messiaaksi?Silloinhan hänet taas nähdään. Nähtiinhän Jeesus toki tämän lausuman jälkeenkin, vaikka hän nyt vetäytyikin opetuslapsineen Öljymäelle. Olihan Jeesuksen kuolema julkinen teloitus. Ristiinnaulitussa ei kuitenkaan tunnistettu kärsivää Messiasta. Ylösnoustuaan hän ilmestyi vain harvoille ja valituille. Paluussaan hänet kai tunnistetaan. Sielumme silmin kuitenkin näemme hänet, kun otamme hänet vastaan sydämemme Herraksi ja Vapahtajaksi.

Jeesuksen puhe on kammottavuudessaan käsittämätön, mutta silti tosi. Pyhiä vainotaan, vaikka he eivät ole kenellekään mitään pahaa tehneet. Absurdia, eikö totta? Ainoa järjelliseltä kuulostava peruste moiselle vainolle on, että Jumalasta luopunut ihmiskunta haluaa vaientaa omantuntonsa ja siksi tuhota ne, jotka ovat omiaan herättelemään nukkuvia omiatuntoja.

Pekka Eskelinen

 

 

 

1. SUNNUNTAI JOULUSTA

Luuk. 2:33–40

Pyhä perhe

Joulun, suuren ja odotetun perhejuhlan jälkeen voi uskaliasta puhua perheestä. Joulun aika on ollut monelle perheelle hyvin raskasta aikaa. Myös perheettömän joulu sisältää usein tuskaa. Perheen keskellä niin ilot kuin surutkin tiivistyvät.

Tekstimme huomio perheen yllättävällä tavalla. Jeesuksen syntymä ei tule olemaan helppoa Joosefille ja Marialle, siksi evankeliumin siunaus annettiin erityisesti heille. Lieneekö ainoa kohta Raamatussa, jossa vanhemmat saavat näin konkreettisesti siunauksen toivotukset? Jeesusta, Simeon ei tohdi siunata, vaan tulee siunatuksi itse nähdessään lapsen.

Vanhusten, Simeonin ja Hannan, toiminnassa huomaamme profetian lahjan olemassaolon. Vielä Jeesuksen aikana vaikutti vanhan testamentin profetia, kuten Johannes Kastajan toiminta todistaa. Tämä profetia myös paljasti tulevat toisin kuin myöhemmin seurakunnan keskellä vaikuttava profetian lahja, joka paremminkin ajankohtaistaa Jumalan sanan tässä ja nyt. Ilmoituksen päätyttyä on tärkeämpää selittää jo annettua sanaa, kuin paljastaa uutta. Mikä merkitys on sitten profetialla, joka väittää ilmoittavansa myös tulevia asioita. Miten ymmärrämme profetian lahjan?

Profeettojen sanoma oli erilainen. Simeonin saama sanoma kehottaa valmistautumaan tulevaan ahdistukseen ja tuskaan. Hän myös kohdisti sanansa Mariaan. Hannan sana on lohdullisempi. Hän näki myös ne myönteiset mahdollisuudet, jotka Jeesuksen syntymä antaa suurelle ihmisjoukolle. Usein profetia on vertauskuvaa, joka avautuu vasta asioiden alettua tapahtua; Koetus, kompastus, merkki, jota ei tunnusteta, sydämen lävistävä miekka ovat hyvin rikasmerkityksellisiä vertauskuvia. Jeesus tuo tullessaan totuuden maailmaan. Äidinkin on kuoltava toiveilleen ja odotuksilleen, jotka hän on Jeesuksesta itselleen luonut. Muidenkin ajatuksetkin paljastuvat. Mitä ne ovat? Saarnassa on luonnollisesti hyvä liittyä niihin tapahtumiin, joihin vertauskuvat liittyvät. Huomionarvoista on, että uusi nykyinen Raamattumme on muuttanut ja lisännyt, mutta myös vähentänyt viitteitä varsinkin Jesajan kompastuskivi jakeiden kohdalla.

Profeetta Hannan kohdalla saamme nähdä, millaisiin uhrauksiin Jumalan palveleminen voi johtaa yksityisen ihmisen kohdalla. Seksuaalinen pidättyvyys ennen avioliittoa, vapaaehtoinen naimattomuus puolison kuoleman jälkeen ja elämän keskittyminen temppeliin ympärivuorokautiseen rukoukseen ja paastoon. Kaiken kruunaa pitkä odotus. Uuden liiton ihmisinä olemme vapaita asketismista, mutta emme Jumalan laista. Myös meille lupauksen odottaminen ja vastaanottaminen voi vaatia uhrauksia. Esirukoilijat tietänevät, mitä rukousvastauksen saaminen rukoilijalta edellyttää.

Jeesuksen nähdessään Hanna rikkoo joitakin sovinnaisuuden rajoja. Vanhus innostuu ja alkaa evankelioida ympärillä olevia, evankeliumille kypsyneitä ihmisiä. Hannan lohdullinen sanoma on niille, jotka odottavat. Saarnaammeko me heille, jotka kaipaavat ja odottavat, vai kovistelemmeko vain aikamme fariseuksia ja muita kovasydämisiä.

Viimeinen jae 40 sisältää kaksi puolta. Inhimillisen ja jumalallisen. Jeesus kasvoi ja vahvistui. Hänestä kasvoi ihminen. Hän myös täyttyi viisaudella ja Jumalan armo seurasi häntä. Jeesus eli Jumalan ehdottoman rakkauden kohteena syntymästään asti, eikä vastustanut Hänen tahtoaan. Jeesuksen ainutlaatuinen elämä voi olla innoituksen ja rukouksen lähde jokaiselle vanhemmalle. Ei riitä, että ihmislapsi kasvaa ja vahvistuu. Myös edellytykset yhteyden syntymiseen Jumalan kanssa on luotava. Joulukirkosta voi ottaa askeleen kohti säännöllisempää seurakuntayhteyttä. Tämän totuuden saarnamies voi toki tuoda ilmi persoonallisella tavallaan. Toivottavasti joulunajan perinteinen moite ” voisitte käydä kirkossa muulloinkin” ei jäisi päällimmäiseksi kuulijan mieleen. Syntyihän Jeesus vapahtajaksi myös meille, jotka emme kristillisyydessämme parempaan pysty.

Markku Liukkonen

 

 

 

UUDENVUODEN PÄIVÄ

Matt 4:12–16

Jeesuksen nimessä

Uudenvuoden päivän kirkko on hämmentävä. Yön juhlijat ovat jääneet pois. Uusi vuosi herättää ihmisissä toiveita ja pelkoja. Moni haluaa tulla silti kirkkoon juuri vuoden ensimmäisenä päivänä. Jeesuksen nimessä on turvallista aloittaa vuosi. Väsyneenäkin. Siihen nimeen liitetyt pyynnöt, hankkeet ja rukoukset kuullaan otetaan huomioon myös Jumalan luodessa omia suunnitelmiaan tulevan vuoden varalle. Itselleni on tuottanut siunausta rukouselämässäni tapahtunut asenteen muutos. Sen sijaan, että pyydän Jumalaa siunaamaan hankkeeni, pyydän mieluummin päästä mukaan hänen hankkeisiinsa eli mukaan Jumalan suunnitelmiin.

Jeesuksen elämässä alkaa Jumalalta saadun tehtävän täyttäminen. Koti Nasaretissa jää taakse ja työ Jerusalemista katsottuna syrjäseuduilla alkaa. Jeesus seuraa huolellisesti Jumalan aikataulua, eikä astu työhön ennen kuin Johannes Kastajan julistus päättyy. Vankeuteen ja lopulta kuolemaan. Vasta valmista viljaa voi niittää.

Jeesuksen työn aloittaminen syrjäseuduilta voi ihmetyttää. Miksi kiinnittää huomiota vähämerkityksiin ihmisiin? Mikä oli Galilean hedelmä Jeesukselle? Mielestäni se oli odottavat ihmiset. Köyhien, syrjään sysättyjen ja kieleltään vieraiden ihmisten naapurissa asuvien juutalaisten kaipaus. Maaperä oli otollinen evankeliumille. Täältä Jeesus löysi työtoverit, ystävät ja ensimmäiset uskolliset. Hän myös aloitti kansan keskeltä, jonka tarpeet ja ajatukset hän tunsi hyvin. Jeesuksen toimintamalli sopii jokaiselle Jumalan valtakunnan työhön aikovalle. Aloita sieltä, minkä tunnet ja missä ovat tukijasi ja esirukoilijasi. Herran työtä ei tehdä yksin, vaikka kovin yksinäiseksi siinä usein itsensä tuntee.

Uuden aloittaminen on usein vaikeaa. Epävarmuus tavoitteista tai päämäärästä vaivaa mieltä. Kysymys luottamuksesta nostaa aina päätään. Vieläkö minuun luotetaan. Kustannuksia pitää siksi laskea. Omat pelot ja heikkoudet tulee tunnistaa ja aloittaa niiden työstäminen. Masennus tai innostus reunustavat ojan tavoin kulkijaa. Harkiten ja maltilla tehty työ kantaa hedelmää.

Uudenvuoden päivää liittyy olennaisesti Jeesuksen nimi. Missä nimessä aloitamme? Kenelle annamme kunnian tästäkin uudesta vuodesta. Kenen piikkiin voitot ja tappiot menevät? Kolmannen vuosikerran evankeliumi ei varsinaisesti puhu Jeesuksen nimestä, mutta liittää Jeesuksen tulemiseen kylläkin lupauksia. Valo pimeään, kirkkaus kuoleman varjoon. Jeesus-nimeen liittyy valo. Valo näyttää sen, mitä on ympärillämme. Ilman häntä emme näe maailmaa, jossa elämme. Evankelista Luukas katsoi Jesajan ” jouluprofetian”( Jes. 9:1) toteutuneen Jeesuksessa. Kansa, joka näkee -- on nyt kansa, joka näki. Lupaus on toteutunut. Jumala on pitänyt sanansa.

Pimeys ja kuolema ovat pelottavia ja lamauttavia asioita. Millaisia näkymiä meille uusi vuosi tuo eteen. Pelon aiheet ja lamauttavat elämäntilanteet kannattaa nostaa pöydälle seurakunnan keskellä tarkasteltavaksi. Miten Jeesus voisi tänään olla toivon lähde ihmisille. En ajattele yhteiskunnallisiin rakenteisiin liittyvää teologiaa, vaan ihmisten jokapäiväiseen elämään liittyviä hankaluuksia ja toivottomuuksia. Paneudummeko ihmisten arkisiin kysymyksiin kunnolla? Tässä voisi olla uusien seurakunnan luottamushenkilöiden varustamisen paikka. Millaista seurakuntaa olet rakentamassa. Vastaako pyrkimyksesi ihmisten todellisia vai muualta luotuja tarpeita. Vaalivuosi heijastelee laajemminkin kuulijoiden mielissä.

Saarnamies voi muutamalla sanalla valottaa, millaisessa arjessa hän itse elää? Näin seurakuntalaisten odotukset voisivat pysyä kohtuuden rajoissa. Voisipa joku saada siitä rukousaiheenkin sydämelleen.

Jeesuksen julistus Galileassa loi varmasti odotuksia, joihin hän ei aikonutkaan vastata. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kaipaus eli kansassa syvästi. Jeesuksen sanat ja opetus varmasti tulkittiin toisin, kuin hän oli tarkoittanut. Toisaalta ihminen ymmärtää vain omista lähtökohdistaan käsin. Jostakin on aloitettava. Nöyryys ja kaipaus ovat otollinen maaperä Jumalan sanalle. Kasvullemme on aikaa koko ihmiselämä.

Markku Liukkonen