Blogi 26.4.2022

Elon Muskin ostettua Twitterin on taas alettu keskustella soveliaasta puheesta ja sananvapauden rajoista sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median palvelut ovat ajautuneet sananvapauden kanssa ongelmiin. Niille näyttää olevan aika vaikeaa löytää sellaista tilaa, jossa sallittaisiin aito mielipiteiden vaihto ja erilaiset poliittiset näkemykset, mutta kuitenkin pidettäisiin esimerkiksi väkivaltaan yllyttämiset ynnä muut selvät laittomuudet pois pelistä.

Usein sosiaalisen median alustoilla ruuvi on ollut vähän liian tiukalla ja sensuurinappia on painettu turhan herkästi. Alustojen omat säännöt ovat olleet tiukempia kuin valtioiden viralliset lait ja sen seurauksena täysin laillisia tekstejä on sensuroitu sosiaalisesta mediasta pois ilman syytä ja valitusoikeutta. Näin sosiaalisen median palvelut ovat luoneet omia valtiollisesta lainsäädännöstä irrotettuja sananvapauden rajoituksia omien mieltymystensä mukaan ja vaikuttaneet tällä tavoin siihen, minkälaisia puheenvuoroja julkisuudessa näkyy. Tämä on kovaa yhteiskunnallista vallankäyttöä, jota ei helposti tunnisteta sellaiseksi. Esimerkiksi maaliskuussa Twitteristä suljettiin ulos kristillinen satiirisivusto Babylon Bee suhteellisen harmittomien vitsien vuoksi, jotka eivät vain sattuneet sopimaan poliittisesti korrekteille sensoreille.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Elon Musk sattui olemaan Babylon Been podcastissa vieraana vähän ennen Babylon Been sensuroimista. Kyseisessä jaksossa Musk sanoi, että on yhtä mieltä monista niistä periaatteista, joita Jeesus kannatti. Monet ovatkin arvuutelleet, että Babylon Been profiilin sulkeminen Twitterissä oli keskeinen syy sille, että Musk osti koko Twitterin. Musk on nimittäin usein jakanut Babylon Been vitsejä omassa profiilissaan. Toivotaan siis, että Twitterin omistajavaihdoksen myötä mielivaltainen sensuuri loppuu ja siitä tulee avoimempaa, ennakoitavampaa ja enemmän oikeaan lainsäädäntöön perustuvaa.

Kysymys puheiden loukkaavuudesta ja sallittujen puheiden rajoista on merkittävä kysymys myös kristillisessä julistuksessa. Elämme hyvin loukkaantumisherkkää aikaa, jossa ihmisten tunteet ovat saaneet merkittävän auktoriteetin roolin ja joskus ne nostetaan hierarkiassa jopa Jumalan sanaa korkeammalle. Tässä ilmapiirissä tunteiden loukkaamista katsotaan hyvin pahalla ja sen vuoksi kristillistä julistustamme alkaa enenevässä määrin säädellä se, miten ihmisten ajatellaan reagoivan eikä niinkään se, onko puhe Jumalan ilmoituksen mukaista. Toisin sanoen vähän saman tyyppinen puheiden rajoittamisen ilmapiiri alkaa vaikuttaa julistukseemme kuin mikä sosiaalisessa mediassa on näyttänyt viime aikoina vaikuttavan.

Monelle nykykristitylle saattaa olla järkytys lukea merkittävien aiempien kristillisten julistajien tekstejä, koska ne ovat sanankäytössään niin suoria ja säästelemättömiä. Esimerkiksi voisi nostaa vaikkapa kolme tuttua nimeä: Martti Luther, Lars Levi Laestadius ja Urho Muroma. Kukaan heistä ei todennäköisesti pääsisi aikamme vihapuheseulasta läpi. Evankelisluterilainen kirkko ei tänään kestäisi hetkeäkään sellaisia puheita ja irtisanoutuisi niistä välittömästi.

Kuitenkin jokainen heistä keräsi valtavasti kuulijoita ja sai aikaan massiivisen liikehdinnän, jossa monet tulivat todelliseen synnintuntoon ja evankeliumilla kosketetuiksi. Heiltä voimme oppia, että liika varovaisuus ei ole evankeliuminjulistuksessa hyödyksi. Mainitsemani julistajat olivat niin vakuuttuneita asiastaan ja kristillisen julistuksen merkittävyydestä, että olivat valmiita hylkäämään jopa tietyt kulttuurissa vallitsevat sovinnaisen puheen rajat. He ampuivat täysillä ja soittivat koko rekisterillä. Se myös tuotti tulosta.

Kaikkien heidän julistuksensa oli varsin särmikästä, terävää ja kohtikäyvää. Heitä ei voi syyttää värittömyydestä, mauttomuudesta tai hajuttomuudesta, jollaiseen me sananjulistajat helposti syyllistymme. Näyttä siltä, että monesti tarvitaan värikästä kieltä, että viesti menee perille ja että sitä ylipäätään kuullaan kaiken kakofonian keskellä. Ehkä siksi myös Jeesuksen puhe oli silloin tällöin varsin piikikästä. Kun hän sanoo fariseuksille, jotka koko ikänsä ovat tutkineet Mooseksen lakia, että ”ettekö ole lukeneet”, ei kuulijoilla varmasti jää lausahduksen ironisuus huomaamatta.

Toisaalta on otettava huomioon, että julistus voi myös oikeasti olla rakkaudetonta, kovaa ja ylimielistä. Tällaisiakin esimerkkejä löytyy. Turhaan ei Raamattu varoittele kielen synneistä esimerkiksi Jaakobin kirjeen kolmannessa luvussa. Tietty nöyryys ja itsekritiikki pitäisi siis aina pyrkiä säilyttämään, vaikka olisi kuinka innostunut asiastaan tai kuinka suuri julistaja. Tasapainon löytäminen on tässä usein varsin hankalaa.

Ehkä Paavalin ohje on tässä hyvä: ”Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen” (Kol. 4:6). Jokaisen omantunnonkysymykseksi ja harkittavaksi sitten lopulta jää, kuinka paljon suolaa on hyväksi. Toiset tykkäävät tönkkösuolatusta, kun taas toisilla verenpaine nousee jo pienestä suolan ripauksestakin.

Santeri Marjokorpi