STI Minun kutsumukseni 23.9.98 / Pastori, TM. Eero Junkkaala

JUMALAN SANA, KIRKON USKO JA OMAT EPÄILYKSET


Jumalan sana, kirkon usko ja omat epäilykset
- työntekijän kutsumukseen liittyvää pohdintaa

Kristitty ja Sana

Uskomme perustana on Raamattu, joka on Jumalan sana. Se on sekä uskon että elämän ylin auktoriteetti. Raamatun jokainen sana on ihmisten kirjoittamaa Jumalan sanaa, ja kirja on siis kokonaisuudessaan Pyhän Hengen inspiroima.

Kristityn omatunto on sidottu Jumalan sanaan. "Omaatuntoaan vastaan ei ole hyvä tehdä."

Oman syntisyytemme vuoksi silti teemme vastoin omaatuntoamme. Sekä tieten että tietämättämme tingimme selvästä Jumalan sanasta. Siksi tarvitsemme Jumalan lain muistutusta oikeasta tiestä ja omista poikkeamisistamme. Erityisesti tarvitsemme Jumalan evankeliumin lohdutuksen: rikkoneena saamme anteeksiantamuksen ja uuden alkamisen mahdollisuuden. Tätä tarvitsemme joka päivä uudestaan. Tietoisuus omasta syntisyydestä auttaa suhtautumaan armahtavaisesti toisten lankeemuksiin. "Ole toivorikas toisten heikkouksiin nähden, mutta tarkka omistasi." (Wicox). Toisten syntejä emme hyväksy, mutta syntisen ihmisen hyväksymme.

Periaate "totuutta noudattaen rakkaudessa" (Ef 4:15) on hyvä. Emme ota tietoisia askeleita siihen suuntaan, missä poiketaan Jumalan sanan totuudesta, mutta pyrimme suhtautumaan rakkaudella niihin, jotka tekevät toisin tai ymmärtävät toisin.

Kirkon usko

Uskontunnustukset ovat Raamatun sanoma pähkinänkuoressa. Apostolinen uskontunnustus on syntynyt samanaikaisesti Raamatun kanonin kanssa ja se kiteyttää Uuden testamentin ydinsanoman. Muut vanhan kirkon tunnustukset luovat koko kristikunnan opillisen pohjan. Katoliset, luterilaiset, anglikaanit, reformoidut ym. muodostavat maailmanlaajan kristikunnan. Jokaisessa kirkkokunnassa on elävää kristillisyyttä ja yhdessä ne edustavat kristillistä uskoa islamia ja muita ei-kristillisiä uskontoja vastaan.

Luterilaiset tunnustukset antavat oikean lähestymiskulman Raamattuun. Ne nostavat Raamatun valtavasta tekstimassasta esiin ja zoomaavat sen keskeiset tulkintaperiaatteet, esim.: pelastus yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen kautta, sola Scriptura, kristitty samalla kertaa vanhurskas ja syntinen, lain ja evankeliumin oikea erottaminen, regimenttien erottaminen sekä uskonvanhurskauden keskeisyys. Tunnustuskirjat eivät ole ohjaava vaan ohjattu ohje, niiden teksti on siis Raamatulle alisteista ja voi sisältää virheitä. Katolista käsitystä Raamatun ja tradition samanarvoisuudesta emme hyväksy, vaikka luterilaisinakin voimme antaa oman kirkkokuntamme tulkintatraditiolle hyvin suuren merkityksen. Lopulta kaikki on kuitenkin arvosteltava Raamatulla.

Toisten tunnustuskuntien kristityt voivat olla aivan yhtä oikeita kristittyjä ja jopa yllä olevat tulkintaperiaatteet voivat olla yhtä hyvin tai paremmin kohdallaan kuin luterilaisessa kristikunnassa.

Eriarvoisia opinkohtia?

Jotkut opinkohdat ovat uskomme kannalta luovuttamattomia ja pelastukseen kuuluvia (esim. sovitus, Jeesuksen ylösnousemus, uskonvanhurskaus), jotkut muuten tärkeitä (esim. eettiset kysymykset, raamattunäkemys, käsitys virasta) ja jotkut kehällisiä (esim. johdanto-opilliset kysymykset, kysymys kehitysopista ja maailman iästä, ns. ehdonvallan asiat). Missä kulkee kunkin kategorian raja, ei ole kovin helppo määritellä. Erilaisten kristillisten traditioiden pohjalta tullaan melko erilaisiin painotuksiin.

Kristitty ja epäilykset

Kuka tahansa kristitty voi joutua mihin tahansa epäilyksiin. Epäilykset ja epäusko ovat eri asioita. Edellisessä järki tai tunne haraa vastaan ja vaikeuttaa uskomista, jälkimmäisessä on tehty tahdon ratkaisu poispäin Jumalasta.

Jumala kestää epäilyksemme ja toisten kristittyjenkin tulisi kestää. On voitava asettaa itsestäänselvyyksiä kyseenalaiseksi, jotta voisi samalla testata omaa uskoaan ja löytää oman tiensä. Luovuttamattomiakin opinkohtia voi epäillä, mutta niiden alle on jäätävä: Sanassa ilmoitettua totuutta vastaan ei tule nousta. Silloin kun Raamatun ilmoitus on tulkinnanvarainen tai Raamatun vakavasti ottavat kristityt kulkevat eri suuntiin, on pyrittävä löytämään ja perustelemaan oma kantansa ja opittava kunnioittamaan eri tavalla ajattelevaa. Ei ole häpeäksi myöntää oman kannanmuodostuksen keskeneräisyys. Ennen kuin on perustellusti valinnut oman tiensä, on tukeuduttava niihin, joita pitää auktoriteetteinaan.

Uskon epäilyksissä tarvitaan sanan ja sakramenttien tuomaa hoitoa sekä seurakuntayhteyttä. Tällöin on myös arvokasta, jos voi keskustella sielunhoitajan tai kenen tahansa luotettavan kristityn kanssa.