STI Raamattu-sarja luento 4.1.98 / Dos Lauri Thuren

Raamattu:Modernit kysymykset


Motto: "Raamatunluvun ongelma ei ole Kylli-täti vaan raamattunäkemykset"

    Jokin viikko sitten Inkerin kirkon pappisseminaarin Roomalaiskirjeen kursilla törmäsimme seuraavaan ongelmaan: 'Kuka voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta?
    - - - Ei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä 'alut'
    (Room 8:35.38)
    ö Mutta eikö se tarkoita sananmukaisesti 'alut'? kysyivät opiskelijat.
    ö Ei tarkoita, vastasin. Kyseessä on hyvien enkeleiden vastakohta, pahat henget, langenneet enkelit. Aivan kuin edellä kuolema on elämän vastakohta.
    ö Niin, tuo on hyvä selitys. Mutta jos ollaan tarkkoja, niin alkukielessähän sanotaan vain 'alut'!
    Oliko opiskelijan käännös sanatarkempi, alkutekstille uskollisempi, raamatullisempi?

    1 Tim 2:14-15: '...nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.'
    Esitetäänkö tässä vaihtoehtoinen reitti taivaaseen? SLEY:n selitysraamatun mukaan asiayhteys viittaa siihen, että tarkoitus on vain torjua gnostilaistyyppinen harha, jonka mukaan lastensaanti on kuolemansynti. Kyseessä on retorinen ylilyönti, ei mikään dogmatiikan kohta. Mutta, voimme kysyä, jos tahdomme olla todella raamatullisia ja uskollisia tekstille, eikö tuo ole vain selittelyä? Sanotaanhan selvästi, että nainen pelastuu synnyttämällä lapsia.

Kuka on raamatullinen tätä kohtaa tulkittaessa?

    Me haluamme olla raamatullisia, kuten useimmat Suomen teologit, kukin tavallaan. Mutta mitä raamatullisuus merkitsee nykyaikana? Mitä on uskollisuus Jumalan ilmoitukselle? Mitä on tiukka pitäytyminen kirjoitettuun sanaan? Väitän, että asia ei ole aivan yksinkertainen.

Otan esiin kaksi kysymystä: Mitä on tekstin oikea tulkinta, ja mitä tuloksilla teemme.

I

    Se merkitys, joka Raamattua lukiessa juolahtaa ensimmäisenä mieleen, ei aina ole sama kuin kirjoittajan tarkoittama.Vieraita kieliä tuntemattomalle voi olla vaikea hahmottaa, että samalla kreikan sanalla saattaa olla suomessa ö tai venäjässä ö useampia vastineita, eikä sanakirjassa ensiksi vastaantuleva ole aina se oikea.

    Meidän aikamme, UT:n ja varsinkin VT:n kulttuurien välillä on melkoinen juopa. Raamatun tekstit on kirjoitettu oman aikansa tilanteeseen, aikansa ihmisille ja aikansa käsitteillä. Niitä on tunnettava, jos tekstiä tahdotaan todella ymmärtää.

    Raamatun kirjat laadittiin alkujaan jokainen tiettyä tarkoitusta varten. Galatalaiskirjettä eikä edes Roomalaiskirjettä tehty katekismuksiksi, vaan ohjaamaan tiettyjä asioita vastaanottajaseurakunnissa.Vaikuttaakseen vastaanottajiinsa esimerkiksi Paavali käytti kaikkia tuntemiaan kirjallisia keinoja. Niitä on tunnettava, jos tahdomme tietää mitä hän todella halusi sanoa.

    Lainaan vanhaa professoriani Lars Hartmania: "Theologians are tempted to regard Bible texts as boxes full of theology. This can lead them to isolating sentences from their literary context without paying regard to the text's actual surface organisation. Furthermore, and more often, they may forget the fact that the text was meant to say something and, indeed, to achieve something in the historical situation of the text. Thus, the main purpose of the text might have been practical. In such a case, the interpreter should be conscious of the serious possibility that this purpose determines the choice of theological statements to such an extent that one should be cautious when using them for a reconstruction of the writer's theology.ä

    Uskollisuus Raamatulle, 'sanan selvän todistuksen' ymmärtäminen, ei siis ole sitä, että kanonisoimme jonkin kääntäjän tai kääntäjäryhmän tulkinnan, tai pidämme omaa ad hoc -tulkintaamme Jumalan sanana. On tehtävä työtä, otettava rehellisesti selvää tekstin alkuperäisestä merkityksestä ja käytettävä tässä kaikkia saatavilla olevia työkaluja. Vasta sitten voimme tietää, mitä teksti 'sanatarkasti' merkitsee. Esimerkiksi interlineaarinen käännös ei ole 'tekstiuskollinen' tai 'sanatarkka'. Joka tahtoo lapsenomaisen yksinkertaisesti lukea Jumalan sanaa, tarvitsee huippumodernin eksegetiikan tuloksia. Eikä tämä ole uusi väite: näin oli jo Lutherin aikana. 'Ymmärrätkö myös mitä luet?' kysyi jo Filippus, ja 2. Pietarinkirje varoittaa siitä, miten oppia saamattomat vääntävät kieroon Paavalin ajatuksia.

    Tarvitsemme asiallista ja luotettavaa raamatunselitystä. Valitettavasti muunkinlaista eksegetiikkaa on tarjolla. Anssi Simojoen tuore väitöskirja esittelee erilaisia tapoja, joilla Ilmestyskirjaa on tulkittu maassamme sotien jälkeen. Tämän teoksen avulla voi hahmottaa, missä määrin erilaiset selitysmallit ja -traditiot auttavat ymmärtämään Raamattua, tai miten ne hämärtävät sen sanoman ja johtavat lukijaa harhaan.

    Simojoki ei tarjoa ratkaisuksi joskus suositeltua mallia, jossa Jumala otettaisiin mukaan nappulaksi tieteen pelilaudalle. Tämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja järjen kurittamista vaativa tulkintamalli tosin näyttää viisaalta, mutta todellisuudessa se on arvoton ja tyydytää vain ihmisen ylpeyttä. Eli näyttää hienolta kun tieteessä puhutaan Jumalasta. Mutta Kaikkivaltiaan ottaminen selitystekijäksi inhimilliseen tulkintapeliin osoittaa tulkitsijan rajatonta hybristä. Lisäksi tällaista tutkimusta on mahdoton kontrolloida, ja siksi se on tieteellisesti kestämätön.

    STI:n seinien sisään on hyvin kotiutunut teesini: Paras lääke huonoon tieteeseen on hyvä tiede. Tieteen menetelmät sinänsä ovat neutraaleja, niitä on vain pyrittävä käyttämään kontrolloidusti ja oikein. Lukijalta ja kuulijalta vaaditaan kriittisyyttä: Mihin esitetty väite perustuu? Onko lähteitä tulkittu oikein? Kestääkö argumentaatio lähempää tarkastelua? Eksegetiikan tuloksia arvioitaessa ei ole syytä lähteä halpaan naureskeluun ja leimaamiseen. Huumorillakin on toki sijansa: Teuvo V. Riikonen tietää pääsiäisen lähestyvän, kun lehdissä kerrotaan Jeesuksen jääneen joukkohautaan, ja joulun olevan ovella kun hän jää joukkoseimeen. Kun ilmaantuu pastori, joka kertoo kaikkien pääsevän taivaaseen, on tulossa tietenkin ö pyhäinpäivä!

    Väitän, että suurimpia häiriötekijöitä kommunikaatiossa Raamatun kirjoittajien ja meidän välillä ovat erilaiset nk. raamattunäkemykset. Raamattunäkemys tarkoittaa erivahvuisien ja -väristen silmä- ja aurinkolasien päähänlaittoa ennen kuin kirja avataan. Lukija ikään kuin päättää etukäteen millainen teksti on, mistä se kertoo ja miten, mikä on sen sanoma. Raamattunäkemys toimii eräänlaisena polaroidina, joka suodattaa ei-toivotut viestit pois. Kun tällainen ennakkokäsitys on tarpeeksi vahva, tekstin oman sanoman on vaikea päästä lävitse. Pahimmillaan raamattunäkemys on väärinpäinkäännetyt peililasit: Raamattua lukiessaan ihminen näkee vain omat ajatuksensa, tai perinteestä oppimansa ajatukset, ja löytää vahvistusta niille.

    Näkemyksen vaikutusta voi testata kesämökillä vanhojen lehtien katsauksen avulla. Kun lukee 60-luvun Valittuja Paloja, tekstiin suhtautuu vaistomaisesti tietyllä tavalla. Jos joukkoon osuukin huomaamatta 80-luvun Herää Valvomaan, voi tekstin merkitys jäädä hämäräksi. Vasta vilkaisu kansilehdelle kirkastaa monet askarruttamaan jääneet kohdat.

    Ajatellaanpa 1800-luvun lopun amerikkalaista ideologiaa, 'fundamentalismia', joka nimensä vastaisesti pyrkii tekemään Raamatusta tasaharmaata informaatiota ja sopeuttamaan kaiken tiettyyn kaavaan. Joku pitää tätä raamatullisuutena! Tai 1900-luvun puolivälin saksalaista raamattunäkemystä, jossa kaikki palvelee tiettyä pietismin ja ekstistentialismin kombinaationa syntynyttä filosofiaa. Tai nk pelastushistoriallista näkemystä, jossa kaikki Raamatun tekstit selitetään yhdestä mallista käsin. Tai nk. tieteellistä näkemystä, jossa tutkimuksen sinänsä nöyrä lähtökohta ö selvittää vain Raamatun inhimillistä ulottuvuutta ö muutetaan hengelliseksi periaatteeksi, jonka mukaan teksti kuvaa ainoastaan kirjoittajiensa uskonnollista kokemusmaailmaa.

    Tällaiset 'raamattunäkemykset' häiritsevät, jopa estävät tekstin sanoman perillemenoa. Kyseessä on inhimillinen hybris, jossa me ja meidän perinteemme tiedämme paremmin, mitä Jumala tahtoo sanoa. Analogiana on hyvä ajatella, miltä tuntuu keskustella ihmisen kanssa, joka väittää tietävänsä ennalta niin hyvin mitä ajattelen, etten pysty toisin todistamaan, sanoinpa mitä tahansa. Muistan katkelman eräästä teologisesta neuvottelusta n. 18 vuoden takaa:
    "-Te evankeliset uskotte, että kun ihminen on kerran kastettu, hän menee automaattisesti taivaaseen.ä
    ö "Mmmutta en minä ainak...ä "
    ö Kyllä, niin te ajattelette!ä

II

    Toinen vaihe on se, mitä me lukemallamme teemme. Luther joutui vetoamaan Raamattuun, kun vastassa oli Kirkon perinne. Häntä muistellen useimmat sanovat edelleen olevansa raamatullisia. Kirkkolaki vetoaa Raamattuun, Raamattu- ja tunnustuspäiviä järjestetään. Pelkään kuitenkin, että moniaalla on palattu uskonpuhdistusta edeltäneeseen aikaan. Käytännössä uskon ja elämän ylimmäksi auktoriteetiksi osoittautuu oma tulkinta, nykyajan uskottavuusvaatimus, aikamme ihminen, oman hengellisen liikkeen perinne, Lutherin jälkeisten uskonpuhdistajien näkemykset. Tiukan paikan tullen nämä ajavat Jumalan selvän sanan ohitse.

    Teesiäni on itsekunkin helppo testata omalla kohdalla. On mukavaa olla raamatullinen niin kauan kuin Raamattu ja omat näkemykset osuvat yksiin. Mutta entä kun tulee sellainen kohta, jossa Raamattu on eri mieltä? Kun syvällä sydämessä on todettava, että Jeesus tai Paavali todella tarkoittaa jotakin, mitä itse en ole valmis myöntämään? Kun oma selitysmalli on väkinäinen tapa saada Raamattu tarkoittamaan muuta? Tilanne muistuttaa 'helmasyntiä': moni pystyy selittämään, miksi jokin käsky ei koske juuri minua, juuri tätä asiaa, juuri nyt.

    Eräs näkyvimmistä julkisynneistä on ylensyönti: Raamattu siitä usein varoittaa, mutta moni pastorikin sitä ylpeänä harrastaa ö ei rinta vaan vatsa kaarella. Mutta olisihan peräti sopimatonta siitä huomauttaa! Ja enemmän kuin se mikä menee sisään saastuttaa se mikä tulee ulos: Miksi kahdeksas käsky on käskyistä vähäisin ja sen rikkominen synneistä pienin?

Entäpä opilliset esimerkit:

    Room 4:5: "Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, niin Jumalan katsoo(=lukee) hänet vanhurskaaksi hänen uskonsa tähden.ä
    Nykyisessä keskustelussa moni luterilainen haluaa kieltää Paavalin käyttämän käsitteen 'tehdä vanhurskaaksi' katolisena!

    1 Kor 14:1: "Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.ä
    Moniko luterilainen pitää tätä jaetta todella Jumalan sanana? Moniko ottaa sen käytännössä todesta?

    Room 10:4: "Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo.ä
    Miten monen mielestä Kristityn tulee vielä noudattaa Lakia, ainakin eettisiltä ja moraalisilta osin!

    Gal 3:24: "Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskostaä

    Vrt 1938 käännös: "Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me vanhurskaiksi tulisimme.ä Lainaan jälleen Hartmania: "This interpretation of Gal 3:24 is wrong, historically seen. But should a Church care? An answer to the question should be given only after much deliberation, but all in all, I would say yes, it should care, simply because the Church is rooted in history. Therefore she should not base important positions on interpretations which sound exegesis has demonstrated to be incorrect as far as the historical meaning of the text is concerned.ä (s 154)

III Miten siis suhtautua Raamattuun tänään?

    Paras olla suhtautumatta. Kun johonkin ihmiseen 'suhtautuu', se tarkoittaa että hänet kohdataan ylhäältäpäin, tietystä lukkoonlyödystä asenteesta käsin. Kun yliopiston tutkijana luen Raamattua, tarvitsen ennen muuta nöyryyttä ja avoimuutta tekstin edessä. Ehkäpä sillä on minulle jotakin uutta annettavaa? Tekstin eri tasoiset signaalit on otettava tosissaan muiden ihmisten tulkinnoista riippumatta.

    Kristittynä ja Kirkon työntekijänä kohtaan vielä toisen ulottuvuuden: kuten Kristuksella, on hänen sanallaankin inhimillisen puolen rinnalla myös jumalallinen puoli. Teksti herää eloon: kuulen Jumalan oman äänen, hänen puhuttelunsa juuri minulle. Taas tarvitaan nöyryyttä ja avoimuutta. Mutta lisäksi kuuliaisuutta. Usein kysymykset Raamatun äärellä kun eivät vaadi taitavaa tulkintaa tai syvällistä eksegeesiä. Sisälukutaito riittää. Ja halu olla uskollinen Jumalan puhuttelulle.

    Vanhat evankeliset luottivat Raamattuun (tästä kertovat Siionin kanteleen laulut 90-). Ei siksi että heillä olisi ollut jokin metafyysinen teoria Raamatun olemuksesta. Vaan koska he tahtoivat olla varmoja pelastuksesta. Uskonnolliset tunteet tai tieto eivät riittäneet. Heidän uskonsa oli painivan Jaakobin uskoa. Tarvittiin ulkopuolista apua, jotain johon luottaa kun kaikki muu pettää. Se jokin oli Jumalan sana.