STI:n Kevätkurssi 1998 / 15.4.98 13.00 / Timo Eskola

Jeesuksen kärsimystie


"Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon."
(3. Moos. 24:16)

Jeesuksen ja juutalaisen perinteen vaalijoiden välinen vastakkainasettelu oli vähitellen kasvanut äärimmilleen. Jeesuksen toiminta oli herättänyt fariseusten ja papiston vihan. Hän ei näyttänyt noudattavan Mooseksen lain yksinkertaisimpiakaan käskyjä, vaan hylkäsi puhtaussäännökset ja rikkoi sapatin. Hän toteutti parantamistoimintaansa sapattisäännöistä riippumatta ja eli opetuslapsineen muutenkin vapaana perinnäissäännöistä. Uskonnollisten tapojen rikkominen synnytti luonnollisesti jännitteen Jeesuksen ja hänen arvostelijoidensa välille.

Kyseisen jännitteen perusta oli kuitenkin paljon syvemmällä. Mooseksen lain ja profeettojen kirjoitusten asiantuntijat tiesivät kyllä hyvin myös Jeesuksen perustelut toiminnalleen. Jeesus ei ollut pelkkä tapojen rikkoja. Hän esiintyi pelastuksen tuojana. Sapatin rikkomisen syynä ei ollut ylimielisyys, vaan julistus täydellisestä pyhyydestä. Tällaisen sanoman edessä hurskaat juutalaiset joutuivat lähes raivon valtaan. Jeesus nousi itse Jumalaa ja hänen temppeliään vastaan väittäessään vievänsä seuraajansa suoraan Jumalan valtakuntaan.

1. Vangitseminen.

    Pääsiäisestä tuli ratkaiseva ajankohta Jeesuksen vangitsemiselle. Kansaa kiihoittava julistus pääsiäisenä Jerusalemissa olisi voinut tietää todellisia vaikeuksia jopa suhteessa miehitysvaltaan. Pääsiäinen oli Jerusalemissa vuoden kohokohta. Kaupunkiin tulvi kansaa kaikkialta maasta ja lisäksi sinne saapui pyhiinvaeltajia diasporasta, naapurimaiden alueilta. Jerusalemin asukasmäärä monikertaistui hetkessä, kuten olemme edellisissä luvuissa nähneet. Tällaisessa joukossa levottomuudet olisivat kohtalokkaita. Siksi vangitseminen piti suorittaa ennen juhlaa, ei sen aikana. Vallankäyttäjien vanhimpia massojen hallinnan keinoja on kapinajohtajien vangitseminen merkittävien tapahtumien ajaksi.

    Ketkä Jeesuksen vangitsivat? Matteuksen ja Markuksen mukaan liikkeellä eivät olleet roomalaiset sotilaat, vaan eräänlaiset juutalaiset kodinturvajoukot. Papistolla oli varalla keinoja moniin tilanteisiin. Jeesusta vastaa tuli "miekoin ja seipäin aseistautunut suuri miesjoukko, jonka ylipapit ja kansan vanhimmat olivat lähettäneet" (Matt. 26:47). Kyseessä on ehkä ollut epävirallinen iskuryhmä, jota voi käyttää tarvittaessa. Toimenpiteellä on kuitenkin täytynyt olla roomalaisten hyväksyntä.

1. 2. Oikeuden edessä.

    Osa Suuren neuvoston jäsenistä on ilmiselvästi ollut Jeesuksen vangitsemisen takana. Hänet vietiin oikeuden eteen neuvoston istuntoon, mikä olikin tässä tapauksessa odotettavissa. Muodollisesti tapahtumassa oli kyse melko normaalista juutalaisesta oikeustoimesta.

    Suuren neuvoston kokouksessa noudatettiin perinnäistä tapaa. Esiin tuotiin todistajia, joiden tarkoituksena oli osoittaa Jeesus harhaoppiseksi tai jopa Jumalan pilkkaajaksi. Matteuksen mukaan tuomion määrääminen edellytti kahden yksimielisen todistajan löytymistä. Tämä perustui Mooseksen kirjoihin (5. Moos. 19:15; vrt. Mishna). Juutalaisesta perimätiedosta tiedämme, että neuvoston menettelytavat olivat periaatteessa tarkat. Kuulopuheiden tai ennakkoluulojen perusteella ei ollut lupa tuomita ketään (mSanh. 4:5).

    Mikä sitten oli Jeesuksen tuomitsemisen varsinainen syy? Matteuksen mukaan todistajat puhuvat temppelin hajottamisesta ja rakentamisesta. Ylipappi puhuu johtopäätöksessään puolestaan Messiaasta ja Jumalan Pojasta. Miksi hän tekee tällaisen johtopäätöksen? Miksi nämä seikat voivat johtaa Jeesuksen tuomitsemiseen?

    Kaksi todistajaa näyttivät vetoavan itse asiassa Jeesuksen omaan julistukseen: "Minä voin hajottaa Jumalan temppelin ja rakentaa sen uudelleen kolmessa päivässä" (Matt. 26:61). Markuksen mukaan nämä olivat vääriä todistajia, joiden todistus ei tässäkään kohdassa pitänyt yhtä. Matteus korjasi tilannetta hieman ja esitti tämän syytöksen oikeutettuna väitteenä, joka lopulta johti vakavampiin syytöksiin.

    Mihin Jeesuksen opetukseen syytös kohdistui? Löytyykö siitä jälkiä Uudessa testamentissa? Kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa lause esiintyy vasta kärsimyskertomuksessa, tosin selvänä viittauksena Jeesuksen aikaisempaan julistukseen. Johanneksen evankeliumissa sama lause esiintyy kuitenkin jo evankeliumin alussa (Joh 2:19). Johannes kertoo ensin temppelin puhdistamisesta ja rahanvaihtajien pöytien kaatamisesta. Sen jälkeen seuraa Jeesuksen sana temppelin hävittämisestä ja rakentamisesta.

    Puhetta temppelin rakentamisesta on pidetty hyvin tärkeänä Jeesuksen sanoman kannalta. Sen osoittaa lauseen esiintyminen sekä Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen dramaattisen, profeetallisen teon yhteydessä että Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen tuomion syynä. Markus sanoo lisäksi ristin ohi kulkeneiden herjaajien käyttäneen sitä Jeesusta pilkatessaan (Mark. 15:29).

    Mutta mikä on tuon lauseen sisältö? Miksi se sai niinkin keskeisen aseman Jeesuksen elämän ratkaisevissa kohdissa? Vastaus löytyy temppelin rakentamisen ajatuksesta. Se teki lauseesta messiaanisen. Vanhan testamentin messianologiaan kuului merkittävänä aiheena juuri temppelin rakentaminen. Aluksi se liittyi Daavidin suvun erityisiin tehtäviin. Niin sanotussa Naatanin profetiassa Daavid sai lupauksen jälkeläisestä, joka rakentaisi temppelin Jumalan nimen kunniaksi (2. Sam. 7:14). Historiassa tämä ymmärrettiin luonnollisesti puheeksi Salomosta, joka rakensi ensimmäisen temppelin Jerusalemiin. Myöhemmin historian uusissa tilanteissa ajatus sai kuitenkin uusia muotoja. Pakkosiirtolaisuuden aikana odotettiin uuden temppelin rakentajaa tuhotun pyhäkön tilalle. Hesekielin julistus lopun aikojen ihmeellisestä temppelistä koski tietysti uutta Jerusalemiin rakennettavaa temppeliä (Hes. 40-44).

    Profeetta Sakarja puolestaan liitti Messiaan ajat ja temppelin rakentamisen suoraan toisiinsa. Mies nimeltä "Vesa" astuisi lopun aikana esiin ja rakentaisi Herralle temppelin (Sak. 6:12). Osa juutalaisista uskoi, että nämä profetiat toteutuivat Jerusalemin temppelissä, joka aina hävityksen jälkeen rakennettiin uudelleen. Osa taas ajatteli, että todellinen pelastuksen aika on vielä edessä. Kun Messias tulee, hän rakentaa temppelin.

    Qumranin yhteisössä ei annettu arvoa Jerusalemin temppelille, koska sen papisto oli yhteisön jäsenten mielestä langennut pois oikeasta Jumalan palvelemisesta. Siksi temppeli ei ollut qumranilaisten mielestä oikea Jumalan temppeli, vaikka se olikin toiminnassa ja sen uhrialttarit käytössä. Yhteisössä odotettiin uutta temppeliä ja uskottiin lisäksi, että Qumran itse muodosti väliaikaisen temppelin ennen messiaanisen ajan alkua.

    Kun Jeesus julisti temppelin rakentamista, hän julisti samalla Messiaan saapumista. Sen ymmärsi jokainen uskonnollinen ja perinteensä tunteva juutalainen Israelissa. Siksi juuri tämä lause nousi Jeesusta vastaan käytävän oikeudenkäynnin ratkaisevaksi tekijäksi. Se osoitti Jeesuksen toiminnan luonteen ja myös hänen oman kutsumuksensa sisällön. Jeesus oli kutsunut ihmisiä seuraamaan itseään ja väittänyt temppelin pyhyyden koskevan jokaista, joka elää hänen lähellään. Jeesus käyttäytyi kuin temppelin - ainakin hengellisen temppelin - rakentaja.

    Suuren neuvoston kanssa syntynyt vastakkainasettelu ei voinut enää olla suurempi. Neuvosto edusti juutalaisuutta, joka suorastaan eli temppelistä. Israelin ainoat rippeet itsenäisyydestä koskivat uskontoa ja temppelijumalanpalveluksen harjoittamista. Temppeli oli miehityksen alla eläneen kansan ainoa keskipiste ja toivo. Jokainen hurskas juutalainen uskoi, että hän voi kohdata Jerusalemin temppelissä ikiaikojen Jumalan. Siksi säännölliseen uhritoimitukseen ja vuosittaisiin juhliin osallistuttiin ahkerasti. Nyt Jeesus asetti kaiken tämän kyseenalaiseksi. Hän oli nimittänyt Jerusalemin temppeliä "rosvojen luolaksi" kaataessaan kyyhkysten myyjien pöydät (Matt. 21:13). Hän oli julistanut uuden temppelin rakentamista saastuneen temppelin tilalle. Hänen edessään istuvat Suuren neuvoston miehet edustivat hänen mielestään langennutta Israelia, joka oli lähellä olevan Jumalan tuomion alainen.

1. 3. Lopullinen syyte.

    Ylipappi Kaifaksen kysymys on juutalaisen perinteen valossa täysin ymmärrettävä. Väitteet temppelin rakentamisesta nostivat esille kärjistyneesti sen vastakkainasettelun, joka oli jo vuosien ajan rakentunut Jeesuksen ja hänen arvostelijoidensa välille. Jeesuksen uskottiin pilkanneen temppeliä ja samalla itse Jumalaa. "Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika" (Matt. 26:63). Temppelin rakentaja saattoi olla vain Messias. Mutta miten tämä kiinni otettu saarnaaja voisi olla Israelin odotettu Messias? Miten hän voisi olla Daavidin suvun kauan odotettu kuningas, Jumalan Poika? Hänen julistustaan ei nimittäin voinut selittää millään muulla tavalla. Jeesus vaati itselleen Messiaan asemaa. Mutta miten se voisi olla totta, kun temppelin johtava papisto, Israelin ehdoton johto, ei tiennyt tällaisesta Messiaasta mitään?

    Kaifas osasi asettaa sanansa tarkasti. Terävänä juutalaisena teologina hän pyrki ahdistamaan Jeesuksen sellaiseen nurkkaukseen, jossa tämä mitä ilmeisimmin joutuisi pyörtämään puheensa ja hylkäämään messiastoiveensa. Jeesus piti asettaa sellaisen todellisuuden eteen, jossa totuus paljastuisi. Kaifas pyrki ratkaisemaan koko ongelman ja laukaisemaan jännittyneen tilanteen.

    Mutta mitä Jeesus vastasi? "Te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä" (26:64). Jeesus ei perunut puheitaan. Ihmisen Poika on tulossa tuomitsemaan koko Israelin. Hän istuu Messias-kuninkaana Jumalan oikealla puolella kirkkauden valtaistuimella. Silloin niin Kaifas kuin koko Suuri neuvostokin joutuisivat Ihmisen Pojan tuomittaviksi. Tämä vastaus sinetöi Jeesuksen kohtalon. Hän piti kiinni julistuksestaan. Hän väitti olevansa Israelin Messias. Tällainen juutalaisten kuningas pilkkasi Jumalaa. Siinä vaiheessa ylipapilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin repäistä vertauskuvallisesti kauluksensa kulma rikki ja huutaa: "Hän herjaa Jumalaa" (Matt. 26:65). Tilanne oli tullut päätökseensä.

    Jumalanpilkasta annettiin kirjoituksissa selvät ohjeet. Nyt oli löydetty muodollinen perustelu Jeesuksen teloittamiselle. Mooseksen kirjoissa annettiin käytännön ohje, jota voitiin yhä soveltaa: "Vie rienaaja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa, pankoot kätensä hänen päänsä päälle. Sitten kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi." (3. Moos. 24:14). Jeesus oli vaarallinen harhaopettaja, joka täytyi eliminoida. "Hän on ansainnut kuoleman."

1. 4. Jeesuksen tuomiseminen kapinakuninkaana.

    Jeesuksen kohtaloa arvioivat ylipapit ja fariseukset pohtivat varmasti myös hänen toimintansa poliittisia seurauksia. Roomalaisten pelättiin tuhoavan temppelin ja hävittävän kansan. Pelko oli luonnollisesti todellinen. Moni messiaaninen liike oli tuohon aikaan saanut poliittisen luonteen ja useita ryhmiä oli tuhottu. Myöhemmin (v. 135) toisessa juutalaissodassa kapina kasvoi nimenomaan Messiaaksi julistetun johtajan ympärille - sillä seurauksella, että temppelin perustuksetkin perattiin pois ja juutalaisilta kiellettiin pääsy Jerusalemiin.

    Qumranin teksteihin kuuluvassa Temppelikäärössä opetettiin Mooseksen lakia seuraten, että jumalanpilkasta ja maanpetoksesta kuuluva rangaistus oli kuolema. Mielenkiintoisen yksityiskohdan muodostaa se, että rangaistus oli ristiinnaulitseminen kuolemaan asti. Jeesuksen kohtaloa pohdittiin Jerusalemissa papiston johtamassa neuvostossa tietenkin juuri tuollaisen lähtökohdan mukaan.

    Temppelikääröstä on löydetty aivan erityinen, rangaistuksia koskeva kohta. "Jos mies paljastaa kansastaan tietoa ja kavaltaa kansansa vieraalle kansalle tehden pahaa omilleen, sinun on ripustettava hänet puuhun niin, että hän kuolee. Kahden todistajan tai kolmen todistajan nojalla hänet surmataan ja hänet ripustetaan puuhun. Jos mies on syyllistynyt raskauttavaan rikokseen ja pakenee muiden kansojen pariin kiroten kansaansa Israelia, sinun on myös hänet ripustettava puuhun niin, että hän kuolee. Hänen ruumiinsa ei kuitenkaan saa jäädä puuhun riippumaan, vaan sinun on haudattava hänet samana päivänä, sillä Jumalan ja ihmisten kiroamia ovat puuhun ripustetut" (11QT 64).

    Juutalaisen rangaistuskäytännön mukaan yleensä vasta kuollutta ruumista häväistiin ristille naulitsemisella. Ruumis ripustettiin puuhun pilkattavaksi, mutta samalla varoitukseksi kansalle. Maanpetoksesta seuraava rangaistus oli kuitenkin suurempi. Silloin itse teloitus voitiin suorittaa ristiinnaulitsemalla. Kyseessä ei siten ollut vain roomalaisten suosima rangaistus. Tällaista käsitystä käytetään Uudessa testamentissa avuksi selitettäessä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen merkitystä.

    Mishnan mukaan jumalanpilkkaajat ja epäjumalanpalvelijat tuli hirttää, "ripustaa puuhun" (mSanh. 6:4). Vanhassa testamentissa puhutaan "puuhun ripustamisesta" yhtenä teloitusmuotona. Samassa yhteydessä mainitaan, että puuhun ripustettu on "Jumalan kiroama" (5. Moos. 21:22-23). Tätä kohtaa myöhemmin Paavalikin käytti Jeesuksen rististä puhuessaan.

    Tarkkaan ottaen hirttäminen ja ristiinnaulitseminen eivät ole sama teloitusmuoto. Juutalainen historia tunsi kuitenkin molemmat näistä. Jeesus teloitettiin nimenomaan ristiin ripustamalla. Tämä oli rangaistus jumalanpilkasta, johon ylimmäinen pappi oli todennut hänet syylliseksi.

    Kun yhdistämme historialliset tiedot, päädymme pitämään Kaifaan lausumaa varsin totena: "Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?". Koska lauseesta tuli tunnettu, se tulkittiin Kaifaan lausumaksi ennustukseksi Jeesuksen kuolemasta!

    On traagista, että Jeesus tuomittiin jumalanpilkasta ja maanpetturuudesta. Hänen saarnansa temppelipapiston vääryyksistä ja temppelin itsensä väliaikaisuudesta olivat liikaa juutalaisille. Hänen väitteensä uudesta temppelistä ja hänen omien seuraajiensa pyhyydestä eivät sopineet papeille. Lopputulos oli ulkoapäin katsottuna varsin ongelmallinen: luvatun kansan johtajat asettuivat vastustamaan Jumalan Poikaa hyvässä uskossa ja kuuliaisina Jumalalle.