TUNNUSTUSKIRJOJEN RAAMATTUKÄSITYS
(Lyhennelmä)

Timo Laato
Tunnustuskirjat eivät missään muotoile oppia pyhästä Raamatusta (De Sacra Scriptura). Se ei ollut uskonpuhdistuksen aikana varsinaisena kiistan aiheena katolilaisten kanssa. (Vrt. kuitenkin alla).

Väärät johtopäätökset tästä:

  • 1) reformoitujen väite: luterilaiset ovat vähemmän kiinnostuneita Raamattu-periaatteesta
  • 2) liberaalien luterilaisten väite: selkeä oppi Raamatusta on mahdollinen vain joko reformoidussa tai katolisessa kirkossa
Tunnustuskirjoista ilmenee kauttaaltaan, kuinka pyhää Raamattua pidettiin korkeassa arvossa.
Se oli Jumalan sanaa, jonka jakeita lainattiin esim. Pyhän Hengen sanomina.

    "Olisikohan Pyhä Henki kaikesta tästä (piispojen lukemattomat säännökset) aivan aiheetta varoittanut?" (CA 28, 39)

    " kuinka he (katolilaiset) vastoin Pyhän Hengen selvää sanaa ovat hyljänneet eräät uskonkohdat, kuitenkaan kykenemättä Raamatun avulla horjuttamaan meidän käsityksiämme." (Apol. Johdanto, 9)

    "Vai ovatkohan he sitä mieltä, että nämä sanat (uskonvanhurskaudesta) ovat Pyhältä Hengeltä epähuomiossa lipsahtaneet" (Apol. IV, 108)

Näin ollen Tunnustuskirjat pitävät Raamatun jumalallista alkuperää itsestään selvänä.
Selkein Raamatun arvovaltaa koskeva jakso löytyy Yksimielisyyden ohjeen alusta:

    "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme ainoaksi säännöksi ja ohjeeksi, jonka mukaan niin kaikki opit kuin opettajatkin on tutkittava ja arvosteltava, yksinomaan Vanhan ja Uuden Testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat

    Muita, vanhojen tai uusien opettajien kirjoja, olkoot nämä kuinka maineikkaita tahansa, älköön pidettäkö Pyhän Raamatun veroisina, vaan ne kaikki järjestään alistettakoon tämän alaisiksi älköönkä niitä pidettäkö muina kuin osoituksina siitä, millä tavoin ja millä maailman kulmilla mainittu profeettojen ja apostolien oppi apostolien ajan jälkeen on säilytetty."

Vanhan testamentin profeetalliset kirjoitukset = koko Vanha Testamentti (vrt. esim. Nikean uskontunnustus: "qui locutus est per prophetas")

Katolilaiset saattoivat olla yhtä mieltä Raamatun jumalallisesta alkuperästä. Trentossa Raamatun inspiraatiota pidettiin itsestään selvänä. Kukaan ei kieltänyt sitä.

    "Synodi oikeaoppisten Isien esimerkkiä seuraten omaksuu kunnioituksella kaikki sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjat, koska molemmat ovat lähtöisin yhdestä ja samasta Jumalasta. Samalla hurskaalla kunnioituksella synodi omaksuu myös traditiot Jos joku ei omaksu pyhinä ja kanonisina näitä kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkinen osineen (siis myös apokryfikirjoja), niin kuin niitä on katolisessa kirkossa ollut tapana lukea ja niin kuin ne ovat vanhassa latinalaisessa Vulgata-laitoksessa, ja jos joku tietoisesti ja harkitusti halveksii edellämainittuja traditioita, hän olkoon kirottu."

Kiistan aiheena ei siis ollut inspiratio Scripturae vaan sufficientia et claritas Scripturae. Vastapuolella sekä katolilaiset että hurmahenget.

Katolilaiset:
1) Maallikot eivät voi ymmärtää Raamattua oikein. Tarvitaan papisto ja kirkolliskokoukset selittämään sitä. Paavi on erehtymätön opin asioissa.
2) Pelkkä Raamattu ei riitä. Tarvitaan kirkon pyhä traditio, joka asettuu Raamatun rinnalle (tai yläpuolelle). (Varsinaisesti lyötiin lukkoon vasta Trentossa)

Hurmahenget:
1) Raamattu on itsessään (melko) epäselvä. Tarvitaan erityinen "Hengen ilmoitus" ylhäältä selittämään sitä.
2) Raamattu menettää lopulta koko merkityksensä. Hengen ilmoituksesta tulee kaiken mitta.

Nykyään samantapainen vastakkainasettelu omassa kirkossamme: katolilaisten sijalla (tai rinnalla) asiantuntijat, hurmahenkisyyden sijalla (tai rinnalla) tietyntyyppinen karismaattisuus ja uususkonnot.

Raamatun tulkintaperiaatteita

Vain Pyhä Henki avaa Raamatun niin, että se voidaan ymmärtää oikein eli uskoa mitä se ilmoittaa:

    " mutta Pyhä Henki yksin vaikuttaa uudestisyntymän, sisällisesti toisen sydämen, mielen ja mielialan: hän aukaisee ymmärryksen ja sydämen ymmärtämään Raamattua ja tarkkaamaan sanaa." (SD 2,26)

Ymmärtämisen avain on lain ja evankeliumin väline eroitus:

    "Varma näet on se periaate, eivätkä mitkään helvetin portit voi sitä kumoon kaataa, että parannusta saarnattaessa ei riitä lain saarna, laki kun aina nostattaa vihaa ja alati syyttää, vaan että siihen on lisättävä tällainen evankeliumin saarna: meille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, jos vain uskomme itsellemme synnit anteeksiannettavan Kristuksen tähden. Mitä varten muutoin evankeliumi olisi ollut tarpeen? Mitä varten muutoin Kristus olisi ollut tarpeen? Tämän periaatteen täytyy alati olla silmien edessä, voidaksemme sillä vastustaa niitä, jotka hyljättyään Kristuksen ja hävitettyään evankeliumin onnettomasti vääntelevät Raamattua inhimillisen käsityskannan mukaiseksi: omilla teoillamme me muka ostamme syntien anteeksiantamuksen." (Apol. IV, 260)

Edelleen Tunnustuskirjoista ilmenee, että uskonpuhdistajat pyrkivät Raamatun tulkinnassa selvittämään tekstin luonnollisen eli kirjaimellisen merkityksen (vrt. esim. kiista ehtoollisesta). Epäselvää kohtaa voidaan selventää millä muulla (samaa aihetta käsittelevällä) kohdalla (analogia Scripturae).

************************************************************************

Raamattukysymys on luterilaisuuden märkivä haava. Koska toisaalta luterilaiset tunnustuskirjat eivät varsinaisesti määrittele oppia pyhästä Raamatusta ja koska toisaalta valistuksen ajoista 1700-luvulta alkaen rationalismin paine on kohdistunut voimakkaimmin juuri Raamattuun, olemme tänään suuressa vaarassa. Raamatun sanasta syntynsä saanut uskonpuhdistus uhkaa nyt kokonaan sortua oikean raamattukäsityksen puutteeseen.